26 maaliskuuta, 2015

Taiteilija räpiköi Joutsenlammessa

Annikalla on huippuidea: hän haluaa tehdä sooloteoksen. Joutsenlammesta. Taustamateriaalia piisaa, Youtube on täynnä eri koreografien tulkintoja, kirjat täynnä feminististä teoriaa. Ja on Berliinin residenssi, jossa soolo pitäisi valmistaa, mutta ei vaan irtoa, ei millään.

Annika Does Swanlake on hilpeä ja viehättävä sooloteos sooloteoksen tekemisestä. Samalla se tutkailee sitä pölyistä Joutsenlampea, performanssitaidetta, ystävyyttä, taiteilijan tuskailua ja esiintyjyyttä. 

Sen verran nössö olin, että valitsin Oblivian esityksestä englanninkielisen vedon. Ajattelin, että kun olen performanssi- ja esitystaiteen suhteen muutenkin vähän kujalla, en kyllä lähde epävarmuuttani turvottamaan vielä ruotsiksi. Ihan hyvin olisin todennäköisesti pärjännyt silläkin kielellä.

Se isompikin ennakkoluulo karisi. Annika Tudéerin läsnäolo leppoisasti soolon (näennäisen) omaelämäkerrallisia vaiheita kertoillen ja väliin vähän niitä teorioitakin pudotellen on niin vaivatonta, että itsellenikin tulee jotenkin tosi mutkaton olo sitä katsoessa. 

Esitys on samaan aikaan älyllinen ja hienovaraisen tunteellinen. Tudéer luo kirkkaassa loisteputkivalossa kylpevään harjoitussaliin lämpöisen ja aurinkoisen tilan ikkunanraoissa vinkuvasta merituulesta huolimatta. Hänen humoristinen karismansa ylittää jopa Esitystaiteen keskuksen toisesta salista esityksen päälle vyöryvän shamanistisen rummutuksen. 

Esitys jättää minimalismissaan tilaa katsojan itse täyttää sanojen välit. Sen jälkeen olo on vähän hämmentynyt, mutta myös ihan vähän kuin henkisesti halattu.

*****

Oblivia: Annika Does Swanlake
Esitys 26.3.2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Arvostan omalla nimellä kommentointia!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...