Huminaa eetterissä: Epäonnistumisten CV

Epäonnistumisten CV -podcast oli koronakevään etätyöpäivieni ilo. Kun kaikki tuntui vaikealta ja kapulaa tuli rattaisiin joka rintamalla, oli kovin lohdullista kuulla, että eipä se aina muillakaan mene putkeen. Raisa Omaheimon toimittama podcast löytyy Yle Areenasta ja suosittelen sitä kaikille, jotka itseni lailla helposti tarkentavat elämän epäonnistumisen hetkiin onnistumisten sijaan.

Olen aikanaan hakenut lukuisiin eri oppilaitoksiin pääsemättä sisään. Toki olen päässyt myös esimerkiksi kolmeen eri yliopistoon, mutta silti aina välillä kirpaisee mm. se, että olen 20 vuotta sitten jäänyt silloiseen unelma-ammattiini johtavaan koulutukseen ensimmäiselle varasijalle. 

Nykyisestä työstäni tykkään ja olen siinä oikein hyvä, mutta aiemmat epäonnistumiset työrintamalla muistuttelevat säännöllisesti itsestään. Ihmissuhteissakin on tullut epäonnistuttua monta kertaa vuosien varrella.

Samalla tavalla monet tunnetut menestyjät ovat kokeneet epäonnistumisia, vaikka me muut näemmekin vain ne korkean profiilin onnistumiset. Raisa Omaheimon myötätuntoisessa käsittelyssä omia mokiaan syväperkaavat menestyneet mediapersoonat, tieteentekijät ja taiteilijat. Tarinat tuottavat runsaasti niin myötähäpeää kuin empatiaakin.

Aina kun mietin, että "voi kun sekin asia olisi mennyt toisin," muistutan itseäni siitä, että ilman kaikkia niitä epäonnistumisia ja umpikujiin kääntymisiä, en olisi päätynyt juuri siihen kohtaan, missä tämänhetkisen elämäni paras ja tärkein asia tapahtui. Se antaa kaikille menneille mokille hopeareunuksen. 

Ja parhaista mokista voi kertoilla hyviä tarinoita. Kuten vaikkapa siitä kerrasta, kun esittelin itseni kansainvälisessä työtilanteessa vieressä seisovan työkaverin nimellä. Ai että.

Huminaa eetterissä: The Guilty Feminist

En ole työperäisistä syistä viime aikoina juuri käynyt teatterissa työajan ulkopuolella saati kirjoittanut siitä (kuluneesta keväästä nyt puhumattakaan), mutta olen alkanut kuluttaa itselleni uutta kulttuurin lajia, nimittäin podcasteja. Ja kas, oivalsin hieman viiveellä, että miksipäs en sitten kirjoittaisi niistä. Niinpä: tadaa! Huminaa siirtyy sujuvasti eetteriin eli internetin puheohjelmien pariin.

Kuuntelen The Guilty Feminist -podcastia Spotifyn kautta, mutta se löytyy myös mm. Apple Podcast -palvelusta sekä tietysti tuolta omalta sivustoltaan.

Tutustuin The Guilty Feministiin viime syksynä, kun aloin pendelöimään aiempaa pidempiä matkoja ja aamujen pimentyessä en enää jaksanut kaivaa kirjaa esiin parhaimmillaan (pahimmillaan) täpötäydessä bussissa. Podcast on alkanut joulukuussa 2015, mutta koska olen kuunnellut sitä joinakin päivinä jopa 1,5 - 2 tuntia, viitenä-kuutena päivänä viikossa, olen jo saavuttanut huhtikuussa 2018 julkaistun osan numero 94. Jaksoja on nyt julkaistu jo yli 200.

Stand-up-koomikkojen Deborah Frances-Whiten ja Sofie Hagenin perustama podcast on nauhoitettu liveyleisön edessä ja kotipaikkansa Lontoon lisäksi se kiertää maata ja maailmaakin erilaisilla festivaaleilla. Hagen lopetti toisena juontajana vuonna 2016, jonka jälkeen Frances-Whiten rinnalla on kuultu useita vierailevia, pääasiassa naisoletettuja koomikkoja, kuten Hannah Gadsby tai Phoebe Waller-Bridge sekä erilaisia asiantuntijoita järjestökentältä.

Aiheet vaihtelevat karvanpoistosta kehopositiivisuuden kautta itsensä vähättelyyn ja sukuelinten silpomisesta patriarkaatin murskaamiseen. Usein tekijät ovat tarttuneet erilaisiin aiheeseen liittyviin haasteisiin ennen jakson nauhoitusta. Jollekulle haaste voi olla meikitön viikko, jollekulle puolensa pitäminen bisnesneuvottelussa.

Jokaisen jakson aluksi tapahtuu aina se, mikä minutkin tähän koukutti eli "I'm a feminist, but...", tunnustuksellinen osio, jossa juontajat ja vieraat nokittelevat toisiaan erilaisilla arkisilla kertomuksilla siitä, miten feminismi on taas omalta kohdalta vähän epäonnistunut.

"Olen feministi, mutta vaikka en osaakaan vaihtaa autonrengasta, tiedän kyllä, miten saan kenet tahansa miehen tekemään sen" tai "olen feministi, mutta antaisin ilolla kymmenen vuotta elämäni loppupäästä, jos saisin nyt Jennifer Lopezin vartalon" ovat samastuttavia ja samalla lohdullisia esimerkkejä siitä, että ei ole pakko kyetä kymmenen pisteen mallisuoritukseen ollakseen silti kunnon feministi. Omalta kohdaltaan voi aina kysäistä, että onko kulunut viikko ollut enemmän feminist vai guilty. Toinen ei poissulje toista.

The Guilty Feministin keskustelut ovat asiantuntevia, koskettavia, älykkäitä ja hauskoja. Välillä olen bussissa pidätellyt huutonaurua, välillä nieleskellyt kyyneleitä.

Mitä podcasteja te muut kuuntelette? Omia suosikkivinkkejäni jakelen tässä kesän mittaan.