Olen aikanaan hakenut lukuisiin eri oppilaitoksiin pääsemättä sisään. Toki olen päässyt myös esimerkiksi kolmeen eri yliopistoon, mutta silti aina välillä kirpaisee mm. se, että olen 20 vuotta sitten jäänyt silloiseen unelma-ammattiini johtavaan koulutukseen ensimmäiselle varasijalle.
Nykyisestä työstäni tykkään ja olen siinä oikein hyvä, mutta aiemmat epäonnistumiset työrintamalla muistuttelevat säännöllisesti itsestään. Ihmissuhteissakin on tullut epäonnistuttua monta kertaa vuosien varrella.
Samalla tavalla monet tunnetut menestyjät ovat kokeneet epäonnistumisia, vaikka me muut näemmekin vain ne korkean profiilin onnistumiset. Raisa Omaheimon myötätuntoisessa käsittelyssä omia mokiaan syväperkaavat menestyneet mediapersoonat, tieteentekijät ja taiteilijat. Tarinat tuottavat runsaasti niin myötähäpeää kuin empatiaakin.
Aina kun mietin, että "voi kun sekin asia olisi mennyt toisin," muistutan itseäni siitä, että ilman kaikkia niitä epäonnistumisia ja umpikujiin kääntymisiä, en olisi päätynyt juuri siihen kohtaan, missä tämänhetkisen elämäni paras ja tärkein asia tapahtui. Se antaa kaikille menneille mokille hopeareunuksen.
Ja parhaista mokista voi kertoilla hyviä tarinoita. Kuten vaikkapa siitä kerrasta, kun esittelin itseni kansainvälisessä työtilanteessa vieressä seisovan työkaverin nimellä. Ai että.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!