Brittiläisen Mike Yeamanin komedia Onnennumerot sai Suomen
kantaesityksensä vuosi sitten Rauman Kaupunginteatterissa. Nyt Hanna Ojala on
ohjannut esityksen uudestaan Hämeenlinnan Teatteriin, mukana ovat tulleet myös Mummoa
esittävä Ritva Loijas sekä lavastus ja puvustus. Ihan kannatettavaa pienten
teattereiden tuotantoresurssien yhdistämistä.
Yeamanin teksti on aika klassista brittikomediaa. Mummo on
voittanut lotossa pääpotin, mutta jemmailee kuponkia perheeltään esittäen
dementikkoa. Ehkä pää on välillä sekaisin ihan oikeastikin, mutta suurimmaksi
osaksi vaikuttaa siltä, että koko homman juju on hyppyyttää nuorempaa polvea,
joka ei sellaisenaan mummolle kelpaa.
Perheenäiti Jaanalla (Birgitta Putkonen) on sivusuhde
naapurin isovehkeiseen Mikkoon (Jarkko Tiainen), oma mies Reijo (Otto Kanerva)
on työtävieroksuva wannaberokkari. Goottityttö Liisa (Heidi Kirves) ja
konsolipelien maailmassa viihtyvä Teemu (Mikko Töyssy) ovat mummon mielestä
ihan vääränlaisia hekin, mutta jostain syystä Liisan vähäjärkinen
punkkaripoikaystävä (Tommi Rantamäki) onkin ihan ookoo.
Ahneutta yli äyräiden
Mahdollisuus pikarikkauteen paljastaa perheestä lähinnä
suuren ahneuden ja itsekeskeisyyden. Vielä ensimmäisen näytöksen ajan
ajattelen, että lopussa varmaan tapahtuu jotain katarttista, mikä perustelee
nämä toisiaan inhoavat ja kaikin puolin vastenmieliset roolihenkilöt. Ei
tapahdu. Kukaan ei kasva ihmisenä, mummo on tyytyväinen, kun kaikki esittävät
olevansa muita kuin oikeasti ovat.
Ihmiskuva on arkeologinen, jossa hyvä nainen on mekkoon ja
korkokenkiin sonnustautunut kotirouva ja mies on sonni. Homot ovat naurettavia,
Prisman kassa ei kelpaa, mutta humanistikin on ihan turha. On vaikea ymmärtää,
miten naisohjaajalta voi edes irrota tällainen lasti sovinismia. Tai
keneltäkään, vuonna 2014.
Näyttelemisen metodi on hirveä häsääminen ja hysteerinen
kailotus. Ilmaisun volyymi on ensimmäisestä hetkestä vedetty tappiin, alusta
loppuun rynnitään samalla päälleliimatulla kiihkolla.
Esitys aiheuttaa lähinnä pahaa mieltä siitä, että tähänkin
on käytetty paljon aikaa ja vaivaa, silti lopputuloksesta puuttuu rakkaus niin
ihmiseen kuin teatteriinkin.
*****
Ensi-ilta 27.9.2014, arvio julkaistu Hämeen Sanomissa 30.9.2014, otsikointi toimituksen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!