Ihmisen osa on esitys tasapainon hakemisesta. Kari
Hotakaisen kieli soljuu kauniisti, lauseet ovat täynnä merkitystä, mutta
kuitenkin sen verran keveitä, ettei kuuntelemisesta tule työlästä. Raila
Leppäkosken dramatisointi ei ole ongelmaton, mutta ohjaaja Marika Vapaavuori ohittaa
karikot ja nostaa esiin ihmisen surun.
Eläkkeellä oleva lankakauppias Salme Malmikunnas myy
elämänsä kirjailijalle, vaikka inhoaakin keksittyjä tarinoita. Kirjailija
sitten parhaansa mukaan koettaa olla laittamatta sekaan fiktiota. Tai
itseasiassa: emmehän me oikeastaan Salmesta jyvälle pääse, mutta hänen
perheestään kyllä. Peittelemätöntä rakkautta tulvivilla postikorteillaan Salme
koettaa ohjata lapsiaan kohti totuutta.
Häkellyttävän läsnäoleva Anja Pohjola hengittää Salmen läpi
kuin olisi aina niin tehnyt. Hänen puhumattomaksi äityneenä miehenään Heikki
Kinnunen ilmaisee valtavasti kovin vähällä. Näiden kahden ääripään lasten
elämän juonia seurataan välillä vähän liiankin rönsyillen.
Vanhinta tytärtä Helenaa on kohdannut valtava tragedia.
Eliisa Piispanen näyttelee veitsenterällä olevaa uranaista viileän
tyylikkäästi, antaen tunteen tihkua esiin. Arttu Ratisen notkeasti veistelemä
Pekka ei kestä omaa elämäänsä vaan tekeytyy muiksi, syy tähän jää kuitenkin
ilmaan. Maruska Veronan Maija, nuorimmainen, ei saa omaa tarinaansa.
Rikas nousukas Kimmo, jota Jussi-Pekka Parviainen varsin
niljakkaasti esittää, risteää
Salmen perheen tarinaan, mutta on dramaturgisesti kimurantti henkilö.
Pitkään häntä kuljetetaan mukana ja koko ajan olisi tarve löytää joku
emotionaalinen liityntä, mutta jotenkin sitä ei vaan saada. Kun Kimmo sitten
lopulta ratkaisee tahtomattaan Malmikunnasten ja oman kohtalonsa, jää hän yhä
etäiseksi, vähän niin kuin henkilöksi tietoiskussa.
Maukkaita sivuhenkilöitä
Siinä, missä Hotakaisen teksti ja Vapaavuoren ohjaus
kuorivat elämän esiin ihmisistä, käy Marjatta Kuivaston niukka, mutta tarpeet
täyttävä lavastus kaunista dialogia Joonas Tikkasen videosuunnittellun kanssa.
Vaikka välillä hajottavatkin draamaa entuudestaan turhan
leveälle, Hotakaisen lukuisat sivuhenkilöt ovat maukkaita. Vahvan vaikutuksen
tekee Risto Korhosen Armas. Päällepäin joutomies, mutta sisältä timanttia,
muistuttaa, että arvo on hiljaisemmillakin. Maailma ei ole mustavalkoinen,
kuilu leipäjonosta kuohuviinin äärelle on kapeampi, kuin miltä näyttää. Kyse on
tasapainosta. Niinku kaikessa, sanoo Armas.
****
Ensi-ita 25.9.2014, arvio julkaistu Hämeen Sanomissa 1.10.2014, väliotsikko toimituksen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!