Jokaisessa sanassa on maailmankaikkeus

En ole nähnyt Juha Hurmeen Suomalaisten puolustus -trilogian kahta aikaisempaa osaa, Rakastajat-teatterissa esitettyä Suomalaisten puolustusta tai Kansallisteatterin Europaeusta. Niinpä en tiedä, avautuisiko kolmas osa, Teatteri Telakan Maailmankaikkeus ne nähneelle eri tavalla.

Maailmankaikkeudessa Hurme on ottanut aiheekseen 1800-luvun alkupuolella vaikuttaneen valistuskirjailija Jaakko Juteinin ajattelun. Juteini tunnetaan ensimmäisenä suomenkielisenä kirjailijana, vaikka pääteoksensa Anteckningar af tankar uti varianta ämnen eli Muistiinmerkintöjä vaihtelevien aiheiden pohdinnoista hän kirjoittikin ruotsiksi, jotta saisi mahdollisimman paljon lukijoita. 

Teoksen kumoukselliset ajatukset ihmisten ja eläinten tasa-arvosta ja uskonnosta taikauskona olivat kuitenkin aikalaisille liikaa. Kirja tuomittiin kristinuskoa pilkkaavaksi ja sen koko painos määrättiin roviolla poltettavaksi.

Ei biografinen, ei filosofinen

Hurme on selvästi viehättynyt niin Juteinin kirkkaista ja nykypäivänäkin radikaaleista ajatuksista kuin hänen kielestäänkin. Esityksen kieli soljuu kiehtovan omalaatuisena sekoituksena vanhaa ja uutta. Jokaisessa sanassa on maailmankaikkeus.

Kokonaisuus on täynnänsä isoja teemoja pasifismista ja sananvapauden puolustamisesta järjen riemukulkuun uskon edellä, mutta se kääntyy kuorolle saarnaamiseksi. Pitäisi päästä ennemmin syvemmälle kuin laveammalle. Biografinen esitys ei ole, se on selvää, mutta filosofiseksikaan se ei oikein nouse.

Antti Laukkarinen, Kaisa Sarkkinen ja Tanjalotta Räikkä ovat kukin vuorollaan Juteinina, mutta kaikista Jaakoin Juteini on Piia Soikkeli. Telakkalaisten maneerit on valjastettu hyvin tämän skoodespeelin käyttöön. Esiintyjien rentous ja ilmaisun keveys on viehättävää, mutta silti ajatus lähtee harhailemaan erityisesti pitkissä pimeydessä kuultavissa pätkissä. Ehkä tarkoitus on nostaa teksti ja kieli pääosaan, mutta ilman vastetta näköaistille keino kääntyy nopeasti itseään vastaan.

Valojen päällä ollessa esitys hurmaa niukalla ja mielikuvituksekkaalla visuaalisuudellaan. Hannu Hauta-ahon valot ja Kai Ansion videot viilaavat Markku Mäkirannan lavastamista vaatimattomista plekseistä irti avaruuksia. Arto Piispasen bluessävellyksissä soi letkeä retrohenkinen boogie.

*****

Teatteri Telakka: Maailmankaikkeus

Ensi-ilta 10.10.2014, arvio julkaistu Hämeen Sanomissa 14.10.2014, väliotsikko toimituksen