26 toukokuuta, 2017

Muutoksen tuulia ja rajanvetoja

Blogissa on ollut varsin hiljaista viime aikoina.  Ja hiljaisemmaksi menee: olen aloittanut uuden työn helsinkiläisen ammattiteatterin toiminnanjohtajana, enkä siitä positiosta voi enää hygienian säilyttäen toimia kriitikkona, ainakaan kotimaisen tarjonnan äärellä. Nyt uusi työ myös vaatii sen verran aikaa ja aivokapasiteettia, että olen suosiolla jättänyt esityksetkin tauolle.

Tulen todennäköisesti jatkamaan bloginpitoa tauon jälkeen jossakin muodossa, jahka taas pääsen katsomoon. Minulle on tärkeää edelleen kirjoittaa esityksistä, jotka ovat vaikuttaneet minuun, koskettaneet, värisyttäneet. Jatkossa teen sen kuitenkin bloggarinäkökulmasta, en kriitikkona. Siihen suuntaan tekstini ovat tässä kevään mittaan myös alkaneet painottua. Niistä esityksistä, jotka eivät ole värisyttäneet, ei ole tarvetta kirjoittaakaan.

Kyllähän tämä vähän surutyötäkin on vaatinut, olen kuitenkin tehnyt kriitikon hommia yli 15 vuotta ja se on ollut vuosien varrella vaihtuvien työnkuvien rinnalla selkein ja vahvin ammatti-identiteettini. 

Mutta aika aikaa kutakin. Katsotaan, millaiseksi blogi jatkossa muotoutuu.


2 kommenttia:

  1. Moi Katri,
    onnea ja menestystä uusien tuulien huminaan - uudessa duunissa vanhassa teatterissa!
    Esa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sielläpäin sitten taas nähdään :)

      Poista

Arvostan omalla nimellä kommentointia!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...