Jos on harvinaista, että käyn katsomassa esityksiä kahteen kertaan, niin kolme kertaa on jo yksisarvisosastoa. Mutta sitten on joitakin esityksiä, jotka jäävät vaivaamaan (ja kirjoituttavatkin näköjään kerrasta toiseen).
Tuomo Rämön ohjaaman ja Markus Järvenpään esittämän Rikos ja rangaistus -monologin näin ensimmäisen kerran 2011 Teatterikesässä ja toisen kerran 2013 vierailulla Teatteri Telakalla. Kolmannella kerralla näyttämö on noin kymmenesosan kokoinen ensimmäiseen verrattuna: Teatteri Jurkka.
Samaa mieltä olen esityksestä kuin aiemmissa analyyseissä, joten paljoa lisää siitä ei ole sanottavaa (hauska muuten havaita, miten muistikuvani Marmeladovin hautajaisista poikkeaa esityksestä.) Mutta vaikka teos on jo tuttu, sen jälkeen pitää puhallella pitkään. Sydän tykyttää ja sanat katoavat. Huomaan uppoavani tunnelmaan kerta toisensa jälkeen.
Pitkään esitystä on veivattu ja silti se tuntuu tuoreelta. Mitä pienemmäksi näyttämö on muuttunut, sitä intensiivisempi on tunnelma. Järvenpään Raskolnikovin tempoilu verityönsä jälkeen tapahtuu muutaman askeleen päässä (koska tietenkin tälläsin itseni taas eturiviin). Aiempien katsomiskertojen lämmin lopputunnelma on nyt karumpi, ahdistavampi.
Mutta hyväksyttävä se on: tämä on edelleen yksi ehdottomasti parhaista esityksistä, joita olen nähnyt.
*****
Teatteri Kansan Syvät Rivit jne.: Rikos ja rangaistus
Esitys Teatteri Jurkassa 21.4.2017
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!