Kun kuulin, että KOM-teatterissa tehdään Daniil Harmsin Sattumia, ensimmäinen ajatus oli "taas joku niitä tekee". Tarkempi mietintä paljasti, että kyse oli harhakuvasta: vaikka Harmseihin tuntuu tarttuvan vähintään yksi harrastajateatteri vuodessa, ei hänen tuotantoaan ole ammattiteatterissa nähty, Ilonakin tuntee vain yhden Ooppera Skaalan tuotannon 15 vuoden takaa. KOMin Sattumia on siis ensimmäinen laatuaan.
Sattumia putoaa omasta kirjahyllystä aika ajoin luettavaksi ja siitä tulee yleensä nautiskeltua pätkä sieltä, toinen täältä, ei montaakaan kerrallaan. Lauri Maijalan ohjaamassa esityksessä pätkiä on monta kymmentä ja ähky meinaa iskeä.
Harmsilaisen absurdissa maailmassa kaikki on odottamatonta, punchline ei tulekaan, vaan nopeasti luonnosteltu tilanne katkeaa johonkin millään tavalla aiempaan liittymättömään. Maijala onnistuu kuitenkin yllättämään myös Harmsinsa perinpohjin osaavan katsojan kutomalla pätkiä toisiinsa luovasti. Neukkukuvastoon ei jäädä jumittamaan, vaikka kasvoton koneisto taustalla rouskuttaakin.
On viraston odotushuone, jossa jonotusnumeron voi ottaa, mutta asiaansa ei pääse koskaan hoitamaan. Laura Malmivaara, Vilma Melasniemi, Eeva Soivio, Arttu Kapulainen, Niko Saarela ja Pekka Valkeejärvi tuuttaavat hahmoa toisensa perään, peruukit ja irtoviikset väpättäen.
Aina joku saa pataan, joku putoaa innostuksissaan ikkunasta ja joku kuolee, uudestaan ja uudestaan. Jotkut hahmoista jäävät mieleen toisia paremmin, kuten Malmivaaran ruplan huora, joka yhtäkkiä päättää lentää kotiin yleisön käsien varassa.
Esitys on hurjan viihdyttävä paljolti juuri siitä odottamattomuudesta johtuen. Vähän niinkuin olisi jukeboxissa: jos joku pätkä ei miellytä, tulee seuraava takuuvarmasti jo parin minuutin päästä.
Maijala on mielestäni tehnyt ihan oikean ratkaisun, kun ei ole edes yrittänyt luoda esityksestä koherenttia, punaista lankaa kelaavaa manifestia, vaan antaa maailman sirpaleisuuden ja epätodellisuuden olla sellaisenaan. Selittelemättä ja ilman logiikan painolastia. Jää katsojan päätettettäväksi, millaisen tulkinnan läpi esitystä katsoo.
Paljon on sellaistakin, joka ei minuun nikottelematta uppoa. Ihan ohi menee jopa tässä kontekstissa yllättävä Ihmemaa Oz -hetki sekä muutama muu pätkä, joissa Maijala irtaantuu Harmista ronskimmin. Toisto myös turruttaa, eikä esitys ihan koko mittaansa jaksa pitää yhtä etukenossa.
Mutta naurattaa se välillä vedet silmissä ja virittää taajuuden korvien välissä jotenkin erikoiseksi. Esityksen jälkeen tavallinenkin sattuma saattaa saada viistomman tulkinnan. Muuttua Sattumaksi siis. Mummoja nyt ainakin tulee katsottua vähän eri tavalla kuin ennen.
*****
Ensi-ilta 25.3.2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!