Klovni katsoo maailmaa oman, odottamattoman ja usein tärähtäneen näkökulmansa kautta. Asiat assosioituvat yllättäviä reittejä. Tästä nähtiin kaksi erilaista esimerkkiä Naisklovnifestivaali Punaisen Helmen viimeisenä päivänä.
Naisklovnerian grand old lady Nola Rae on nelikymmenvuotisen klovniuransa aikana käsitellyt jos jonkinlaista, löytyy Mozartia ja Elisabeth I:stä. Hurjaruuthissa nähty Exit Napoleon Pursued by Rabbits paneutuu erilaisiin tyranneihin ja diktaattoreihin.
Määrittelemättömän armeijan kokki hakee suojaa keskellä ei-mitään olevasta teltasta, josta löytyy Napoleonin hattu. Siitä lähtee ajatusleikki, joka kulkee monenlaisten viiksistä tunnistettavien tyrannityyppien kautta, kiemuraisista ranskalaisviiksistä tuuheisiin stalineihin ja lopulta niihin tunnetuimpiin pikkuhitlereihin.
Sanaton esitys toimii paitsi miimisesti myös tarkan äänisuunnittelun avulla, tosin iskuissa olisi vähän tarkentamisen varaa. Raen temput ovat old schoolia, osa suoraan Chaplinilta varioituja. Esitys poimii inspiraatiota myös Chaplinin elokuvista. Diktaattori toki on odotettavissa oleva viittaus, mutta villasukkien ja leipälaukun syömisyritys tuulisessa teltassa on viehättävä versiointi Kultakuumeen kenkäepisodista.
Ihan kaikki siirtymät kohtauksesta toiseen eivät toimi, mutta on hyytävää, kun hassu pieni klovni muuttuu yhden kasvolihaksen väräytyksellä kansanmurhaajaksi. Rae kuljettaa tarinaa hienosti kohti klimaattista Hitler-variaatiota, jonka puhe pistää pommikoneet liikkeelle. Mutta jokaiselle tyrannille käy lopulta huonosti, aina tulee uusi Napoleon, joka syrjäyttää edellisen. Manttelista, henkarista ja leipälaukusta rakennettu hahmo on osuvan kasvoton ja siksikin pelottava. Ja syrjäytetyt tyrannit löytyvät lopulta vankilasta tai hautausmaalta.
Jäin miettimään esityksen jälkeen vielä sitä naisklovniutta. Nola Rae on silminnähden nainen, jonka klovnimaskiin kuuluu kuitenkin parransänki. Hahmon luomat diktaattorit ovat kaikki miehiä ja yleisöstä poimittua naistakin vikitellään korostetun heterosti. Esityksen englanninkielisessä esittelyssä klovniin viitataan he-pronominilla. Tavallaan olisin voinut nähdä tämän saman esityksen miehen tekemänä, toisin sanoen en kokenut, että esittäjän naiseus sinällään olisi tuonut esitykseen lisätasoja tai -syvyyttä. En ole nähnyt muita Raen esityksiä, joten en tiedä, käsitteleekö hän tätä naisasiaa mitenkään, mutta tässä esityksessä se oli aika lailla häivytetty taustalle.
Toisin oli illan jälkimmäisessä, norjalaisen Katja Brita Lindebergin esityksessä Klinsj. Esitys alkaa nyrkkeilyllä, mutta päätyy johonkin aika jännään naiseuden pohdintaan. Ihan loppuun asti ei dramaturgia kanna, mutta aineksia on.
Lindebergin klovni ei ole söpö, vaan mennään iloisesti irvokkaan puolelle, hammasuojien välistä kuola valuu ja kuvainnollinen hiki haisee. Klovni hakee katsomosta itselleen vastustajia, iso mies on kuitenkin liian vahva ja pelottava. Kohtaus tuo ilkeästi mieleen parisuhdeväkivallan, vaikka valittu katsoja onkin vain innokas osallistumaan. Pieni nainen taas on klovnin mielestä ihan tosi kaunis, liikaakin. Alemmuus- ja kroppakompleksihan siitä tärähtää päälle.
Klovni koettaa löytää sisäisen prinsessansa. On paikalle karauttavia prinssejä, suudeltavia sammakoita ja lopulta sopivankokoinen kenkä. Mutta unelmien prinssin kaappaa yhden miehen bändi, show'n muutenkin välillä melkein varastava Magnus Børmark. Seuraava strategia on pornahdus, mutta sekään ei tuota toivottua tulosta. Mitä siis jää jäljelle, kun nämä naiseuden vaihtoehdot on käytetty?
Jotenkin olisin toivonut, että kun klovni lopulta ährää itsensä suureen treenikassiin kuin perhosentoukka koteloonsa, olisi sieltä kuoriutunut sitten jotenkin itseensä tyytyväisempi tapaus. Mutta ei, lopetus lässähtää ihan ihmeellisesti, klovni vaan häippää lavalta ja that's it.
*****
Naisklovnifestivaali Punainen Helmi 2015
Nola Rae: Exit Napoleon Pursued by Rabbits
Katja Brita Lindeberg: Klinsj
Esitykset 14.2.2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!