Tuomo Rämön ohjaama ja Markus Järvenpään näyttelemä monologi Rikos ja rangaistus räjäytti aikanaan pään aika tehokkaasti (kahdesti). Niinpä minulla olikin varsin isot odotukset lähtiessäni katsomaan Franz Kafkan romaaniin perustuvaa Oikeusjuttua.
Enpä pettynyt. Paljon samaa teoksissa on, ymmärrettävästi. Järvenpään läsnäolo ja ilmaisun tarkkuus on edelleen vaikuttavaa, Rämön ohjaukselliset ratkaisut, jotka hyödyntävät niin esineteatteria kuin akrobatiaakin, yllätyksellisiä, mutta eivät kikkailevia. Tosin mistä minä tiedän, mikä kenenkin idea on - käsiohjelmakin toteaa, että roolit työryhmässä eivät rajoitu tiettyihin vastuualueisiin, vaan kokonaisuus on kollektiivisen työskentelyn tulosta. Se näkyy ja tuntuu.
Järvenpää on siis Josef K. ja hänen kanssaan tanssii tasavahvana parina Samuli Punkka, joka näyttelee esityksen kaikki muut henkilöt. Siinä, missä Järvenpään ilmaisu on Jurkan mininäytämölle välillä aika suurta, pelaa Punkka pienemmillä vivahteilla. Jokaisessa Punkan henkilössä on läsnä sama, pelottavan tyhjä katse, joka vilahtaa kuin merkkinä kasvottomasta koneistosta, johon Josef K. määrittelemättömän syytteensä vuoksi joutuu. Lämpöä ei löydy yhdestäkään.
Oikeusjutun lisäksi esityksessä on käytetty materiaalia muista Kafkan teksteistä, erityisesti hänen kirjeistään. Ne tuovat absurdiin ja tragikoomiseen tarinaan suvantoja, hengähdystaukoja, jotka tekevät Josef K:sta läheisemmän. Dramatisointi ohittaa sen sijaan suurimman osan Josef K:n kohtaamista - usein varsin himokkaista - naisista.
Hannu Hauta-ahon äänisuunnittelu on, kuten Rikoksessa ja rangaistuksessakin, ihan mahdottoman hieno ja rakentaa näyttämön ympärille, päälle ja ulkopuolelle kokonaisen maailman, joka kutittelee mielikuvitusta. Asianajaja rakentuu lasipurkista, jonka sisällä on ällöttäviä tumppeja ja suolakurkkuja (?!?) sekä korisevasta, omaan limaansa tukehtuvasta äänestä. Harvoin hahmo ilman fyysistä olemusta tuntuu näin elävältä. Ja näin vastenmieliseltä.
Pidän valtavasti Teatteri Jurkan tilasta. Se mahdollistaa esimerkiksi tämän esityksen kaltaisen aloituksen, jossa näyttelijä puhuu aivan tavallisella puheäänellä. Toisaalta se taas tuo kaiken näyttämöllä tapahtuvan raakaan lähikuvaan. Itse pyrin siellä yleensä eturiviin, vaikka monessa muussa salissa hakeudun turvallisemman etäisyyden päähän. Jurkassa haluan olla ihan liki, silläkin uhalla, että esitys tulee melkein syliin.
Oikeusjuttu on samaan aikaan todella hilpeä, kipeän hauska ja ahdistava kuin mikä. Mielenkiintoisena parina tämä näyttäytyy edellisiltaisen Slava! Kunnian kanssa: se, mikä Kansallisen suurella näyttämöllä jäi mielestäni puuttumaan - pienen ihmisen kohtalo koneiston osana - tulee Jurkan pienessä huoneteatterissa iholle ja syvälle sen alle.
Teatteri Kansan Syvät Rivit & Teatteri Jurkka & Lappeenrannan kaupunginteatteri: Oikeusjuttu
Ensi-ilta 26.2.2015 Teatteri Jurkassa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!