"Jos ette myönnä minulle lainaa, panen vaimoanne." Melkoinen argumentti pankissa.
Katalonialaisen Jordi Galceranin El Crèdit esitettiin Lilla Teaternissa viime syksynä ruotsiksi nimellä Kredit ja nyt suomeksi nimellä Lainavaimo (miksi tämmöinen yliselittävä ja heiluriovifarssiin assosioiva käännös?). Raila Leppäkosken ohjaama näytelmä on nokkela komedia, joka antaa näyttelijöille runsaasti tilaa. Galceranin edelliseen, nerokkaaseen Pudotuspeliin verrattuna teksti on kuitenkin ihan hirmuisen pinnallinen. Väliäkö hällä, ihan virkistävää vaihtelua tämmöinenkin tässä alkuvuoden teatterimaratoonissa.
Paljon lepää pankinjohtajaa esittävän Sampo Sarkolan ja odottamattoman neuvotteluvaltin pöytään iskevän Pekka Strangin harteilla. Taitavia heppujahan he ovat molemmat, ajoitukseltaan tarkkoja ja yhteispeli toimii kauniisti. Sarkolan lievän ahdistuneesta hysteeriseksi kasvava pankinjohtaja on hilpeän överi tapaus, kun taas Strang soittelee hillitymmin, mutta nautiskelee ihan yhtä lailla.
Kovasti nauratti välillä, mutta haukotuttikin aina, kun Sarkola jäi yksin puhumaan puhelimeen kuvitteellisen vaimon kanssa. En tiedä, kun en nähnyt, että toimivatko ruotsinkielisessä versiossa oikeakielisyyskikkailut suomenkielistä paremmin (alkutekstin oletan kikkailleen espanjan ja katalaanin välillä), mutta tässä ne tuntuvat aika väkinäisiltä. Ukotus, ihan oikeasti? Tosin sitten taas riemastuin kuullessani sanan "taukki".
Vallan siis viihdyin. Ei aina tarvita sen syvällisempää.
****
Lilla Teatern / HKT: Lainavaimo
Esitys 9.2.2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!