Eilen nähty Loppuun asti lystikkäät oli kyllä mainio veto. Juha Lehtolan teksti on minusta jo aiemmin ollut aika rautaa, absurdi komedia kun ei taida se ihan helpoin genre. Dialogi on tosi napakkaa ja oivaltavaa ja kaikissa älyttömissä roolihenkilöissä on joku totuuden siemen sisällä. Tiina Lymin esikoisohjaus toimi hyvin, esitys oli rytmikäs ja täyteläinen. Loppua kohti vakavoituva tunnelmakin kesti hienosti, vaikka ensimmäiset puolitoista tuntia oli tappohauskaa. Koska tämä blogi muuttuu kohta muuten ihan fanisaitiksi, en hehkuta Mari Turusta enempää kuin että siinä naisessa on munaa. Erityisen viehättynyt olin myös Aku Hirviniemen näyttelemisestä, vaikka kaveri oli toisaalta ihan klovni fyysisellä komiikallaan, hän kuitenkin näytti syrjäänvetäytyvässä roolissaan hienoja pieniä vivahteita.
Olen näemmä tässä alkusyksyn sumassa ollut aika innoissani useammastakin jutusta, TTT:llä jo aikaisemmin täällä kehuttu Fundamentalisti ja TT:llä Nummisuutarit ainakin ovat näkemisen arvoisia. Nummisuutareissa tietysti vaikutti se Taisto Reimaluoto (mikä fanisaitti...?), mutta muutenkin pidin tosi paljon siitä, että vaikka juttu oli täynnä ihan älyttömän tyhmiä ideoita ja irtovitsejä, kokonaisuus oli kuitenkin jollain tavalla tyylipuhdas. Joitakin vuosia sitten näin Lahden kaupunginteatterissa Juha Malmivaaran ohjaaman Nummisuutarit ja se oli kyllä rehellisesti sanottuna yksi puuduttavimmista esityksistä, missä olen ollut. Tosi paljon kaikkea painostavaa symboliikkaa eikä komediasta puhettakaan, vaikka siinä oli sentään Hannu-Pekka Björkman Eskona ja kaikkea.
Elämästä teatterista, kolmenkympin kriisistä :) Elämä kolmenkympin välitilinpäätöksessä on tosiaan melkoista teatteria!
VastaaPoistaTiina Lymin ohjaus olisi kiva nähdä, ainakin näyttelijänä akvaariorakkauden Tiina vei minun sydämeni.