Tällä viikolla tuli nähtyä melko paljon ja monenlaista teatteria. Ensimmäisenä ensi-iltaan ennätti TTT:n kellarissa Juha Jokelan Fundamentalisti. Näytelmä on ehdottomasti erittäin hyvä, viime keväänä luin sitä useampaan kertaan ja ajatuksella, koska sattui olemaan kurssini materiaalina ja on pakko myöntää, että luettunakin se toimii (ei ole kovinkaan itsestäänselvää näytelmien kohdalla). TTT:n versiossa oli mielestäni hyvää tietty visuaalinen ja temaattinen karuus, joka ei päästänyt näyttelijöitä ja ohjausta piiloon. Usein näyttämöllä on liikaa sälää, mitä näplätä. Minna Hokkanen ja Auvo Vihro näyttelevät hyvin ja ajatuksella, jonkin verran oli ensi-illassa mielestäni nähtävissä jännitystä, mikä välillä tahtoi vähän jumittaa ilmaisua. Varsinkin kun tekstissä on paljon pikkutarkkaa teologista väittelyä, tällaisten kohtausten dynamiikka on tosi herkkää. Ajattelinkin, että tämä pitää käydä katsomassa uudestaan vähän myöhemmin, kun näyttelijät ovat saaneet varmuutta ja päässeet paremmin tekstin päälle. Mutta tosi hieno aloitus tälle syksylle.
Seuraavaa esitystä pelkäsin vähän etukäteen. Maailman ensimmäinen interaktiivinen farssi Pähkähullu hotelli näytti julistettaan myöten samalta kamalta kuin kammottava manserockmusikaali (joka on edelleen huikea menestys!). Edeltäjän ensi-illassa seuralaiseltani puutui toinen puoli naamaa pelkästä ahdistuksesta, joten olin vähän varautunut mennessäni tätä uutuutta katsomaan. Kuitenkin juttu oli oikeasti viihdyttävä ja välillä tosi hauska. Ihan hirveetä skeidaahan ne kaikki "juonen"käänteet oli, erilaisia sketsejä peräkkäin, mutta jotkut sketseistä ja ihan yksittäisistä hahmoista (Jyrki Mänttäri on käsittämättömän liikunnallinen!) oli niin herkullisia, että jopa minä annan aika paljon anteeksi. Sitäpaitsi tässä jutussa toivon, etteivät näyttelijät koskaan totu ja tuudittaudu esitykseen, vaan että se pysyisi yhtä tuoreena ja veitsenterällä olevana jatkossakin.
Eilen oli vielä tarjolla Sartren Likaiset kädet kilpailevassa taidelaitoksessa. Täytyy sanoa, että en ole monestikaan ollut Frenckellissä noin pitkästynyt. Yleensä nimenomaan tämä näyttämö on ollut ohjelmistopolitiikaltaan ja laadullisesti oma suosikkini tässä kaupungissa. Nyt minulle jäi kyllä ihan kauttaaltaan epäselväksi, että miksi tämä näytelmä on haluttu tehdä, mitä ohjaaja on halunnut tämän tekstin kautta meille katsojille nykypäivästä kertoa. Näyttelijäntyö oli aika pateettista, varsinkin päähenkilöä esittänyt Jerry Mikkelinen veuhtoi lavalla koko ajan ihan ihme kilareissa ja Heikki Kinnunen taas vaikutti murjottavan. Elsa Saisio väläytteli välillä vahvaa työtä, mutta taantui taas välillä takaisin ryhmän tasolle. Iso pettymys kaikenkaikkiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!