Pellet ovat viime aikoina tuoneet yllättävää ja odottamatonta väriä yhteiskunnalliseen keskusteluun. Niin kaduilla kuin teatterissakin.
Tykästyin aikanaan valtavasti RedNoseClubin Juoksuhaudantiehen. Konsepti, jossa kaksi klovnia esittää koko Kari Hotakaisen perhetragedian, selittäen samalla teosta ja harhautuen välillä hyvinkin kauas vain palatakseen taitavasti takaisin alkuteokseen, oli uutta ja raikasta.
Nyt Red Nose Companyksi nimensä muuttanut teatteriklovneriaryhmä on tarttunut samalla metodilla varhaisempaan kotimaiseen klassikkoon, Ilmari Kiannon Punaiseen viivaan. Esitystä katsomaan mennessäni olin hieman huolissani, uppoaako Miken (Tuukka Vasama) ja Zinin (Timo Ruuskanen) anarkistinen ote uudelleen, kun uutuudenviehätys on poissa.
Otso Kauton ohjaama esitys polveilee Suomen ensimmäisissä eduskuntavaaleissa, joihin Kainuun perukoilla asuvat korpiloukkolaiset valmistautuvat. Romppaset pitävät viisilapsista perhettään hädin tuskin hengissä vellidieetillä, joka klovnien mielestä maistuisi monelle nykyäänkin. Jatkuva puute, nuusa, vanhentaa ihmiset ennen aikojaan ja sosiaalidemokraateissa köyhälistö näkee kirkkaamman tulevaisuuden.
Tyhjät vaalilupaukset, vihapuhe, paljon löytävät klovnit yhtymäkohtia tähän päivään, vaikka tajuavat ja selittävätkin ne omalla tavallaan. Ilmari Kiannon omakin henkilöhistoria moniavioisuuksineen, häväistyskirjoineen ja maanpetturuuksineen saadaan läpikäytyä.
Klovnien esittäminä eläviksi muuttuvat niin Kiannon ihmis- kuin eläinhahmotkin, kellotapulia ja nelisilmäistä ikkunaa myöten. Erityisen paljon minua huvittaa Miken tulkitsema psykoottinen poro.
Mutta ehkä odotukseni todella ovat liian korkealla, kun kokonaisuus tuntuu minusta jotenkin turhan turvalliselta, viittaukset ajankohtaiseen asenneympäristöön silloin tällöin jopa laskelmoiduilta.
Improvisaatioon pitkälti perustuva esitys on lopulta puolisen tuntia ennakkoon ilmoitettua pidempi, mutta oloni ei ole hengästynyt tarkkasilmäisestä tykityksestä, vaan hieman uupunut paikoin junnaavastakin rytmistä.
Toki esitys elää ja muuttuu yleisönsä myötä, ehkä tämänkertainen yleisö - joka on muuten lukiolaisia pullollaan - ei ottaudu klovnien mukaan niin helpolla. Toisaalta pari aikuisempaa hekottajaa saa näyttämöltä ihan hirveän paljon huomiota ja tekisi mieleni huikata, että no niin, jatkakaas nyt vaan.
Teatteriklovnerian ei ole tarkoitus olla vain hauskaa, traagisuus on yhtälailla jatkuvasti läsnä. Kaipaan kuitenkin enemmän juuri sitä synkempää puolta, terävämpää hammasta. Nyt esitys naurattaa, paljonkin, mutta se ei samalla tavalla jää mietityttämään kuin edeltäjänsä. Ehkä konseptia tuntemattomampi saa siitä eri tavalla irti.
Juoksuhaudantietä muistelen yhä lämmöllä, Punainen viiva taitaa kuitenkin jäädä vähän vähäisemmin kummittelemaan.
*****
Red Nose Company & Teatteri Quo Vadis: Punainen viiva
Esitys Teatteri Avoimissa Ovissa 29.1.2016
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!