Lókal-teatterifestivaalin perustajapari auttaa islantilaisia esittävän taiteen tekijöitä kansainvälistymään
Teatterifestivaali Lókal järjestettiin Reykjavikissa ensimmäisen kerran keväällä 2008, vain puoli vuotta ennen Islantia koetellutta pankkikriisiä.
- Ajattelimme, ettei toista festivaalia tulisi, kertoo Bjarni Jónsson, toinen festivaalin perustajista ja taiteellisista johtajista. - Mutta niinpä tässä vaan ollaan, seitsemän vuotta myöhemmin, jatkaa Ragnheiður Skúladóttir.
Aluksi festivaali järjestettiin maaliskuussa, mutta aikataulutus esityspaikkojen kanssa oli liian hankalaa. Ajankohdaksi on sittemmin vakiintunut loppukesä, ennen kiinteiden teattereiden kauden aloitusta. Tänä vuonna viisipäiväinen festivaali järjestettiin elokuun viimeisellä viikolla. - Se on toisaalta parempikin, on vielä kesä ja asioita voi tehdä ulkona, kuten vaikkapa laittaa ihmiset kävelemään kaupungilla älypuhelin kädessä, toteaa Bjarni.
Hän viittaa kanadalaisten Adrienne Wongin ja Dustin Harveyn teokseen Landline: Reykjavík to Edinburgh, jossa kaupungilla kävelevä osallistuja on niin teoksen esiintyjä kuin vastaanottajakin yhtä aikaa toisessa kaupungissa oleva henkilön kanssa.
Lókalin ohjelmisto koostuu nykyteatterista, performanssista ja esitystaiteesta. Aikaisemmin Islannin taideakatemian esittävän taiteen laitosta johtaneen Ragnheiðurin mukaan kimmoke festivaalin luomiseen tuli tarpeesta tutustuttaa islantilaiset teatteriopiskelijat kansainväliseen nykyteatteriin.
Festivaalin tarkoituksena onkin kulttuurivaihto molempiin suuntiin, ohjelmisto esittelee kansainvälisiä ja islantilaisia tekijöitä rinnakkain. Ragnheiður ja Bjarni työskentelevät useiden nousevien islantilaisryhmien kanssa ja pyrkivät hyödyntämään omaa laajaa verkostoaan heidän hyväkseen. - Kaikki eivät halua kansainvälistyä ja heidät me jätämme rauhaan, naurahtaa Bjarni. - Mutta niitä, jotka haluavat, koetamme auttaa parhaamme mukaan.
Festivaali on järjestetty useana vuonna samaan aikaan Reykjavik Dance Festivalin kanssa, mutta tänä vuonna yhteistyö kahden tapahtuman kesken on erityisen tiivistä. Kansainvälinen ohjelmisto on kuratoitu yhdessä, mikä näkyy esitysten poikkitaiteellisessa luonteessa.
Tulevina vuosina yhteistyö syvenee, sillä festivaalit ovat yhdessä mukana Festivals in Transition -verkoston Luova Eurooppa -projektissa Urban Heat. - Olemme kaupunkifestivaali ja haluamme mennä myös keskustan 101-postinumeroalueen eli Reykjavikin kulttuurigeton ulkopuolelle, sanoo Ragnheiður. - Tavoitteenamme on luoda kiinteämpi yhteys Reykjavikin asukkaisiin ja siksi aiomme tehdä enemmän paikkasidonnaisia teoksia ja kannustaa ihmisiä rakentamaan omia kaupunginosatapahtumiaan, jatkaa Bjarni.
Festivaalin kasvattaminen nykyisestä ei kuitenkaan ole suunnitelmissa. - Festivaalin rajattu aika altistaa katsojan sisällölle, Bjarni sanoo. - Emmekä totta puhuen pystyisikään laajentamaan, toteaa Ragnheiður.
Bjarni ja Ragnheiður ovat paitsi kollegoja, myös pariskunta, joten festivaalin suunnittelu ja tuotanto tapahtuu usein keittiön pöydän ääressä. Tänä vuonna apuna on ollut kolmannen vuoden teatteriopiskelijoista koostuva Team Spectacular, joka tuottaa festivaalia osana opintojaan.
Lókal-festivaali onkin kiinnostava yhdistelmä kotikutoisuutta ja kansainvälisyyttä. Tunnelma on lempeän vastaanottava, mutta taiteellisesta tasosta ei silti ole tingitty milliäkään.
Poimintoja ohjelmistosta: Lókal 2015
Schönheitsabend (Belgia): Florentina Holzingerin ja Vincent Riebeekin provokatiivinen teos kauneuden ja rakkauden epäkonventionaalisista muodoista yhdistää klassisen baletin ja queer-performanssin.
A series of novels never written (Islanti) : Kirjailija Snæbjörn Brynjarsson tanssii puolisonsa Ragnheiður Sigurðardóttir Bjarnasonin koreografioimana seitsemän keskeneräistä romaaniaan, tavoitteena taiteilijan suora ja vilpitön yhteys katsojaan.
Tell me love is real (USA): Zachary Oberzanin depressiosta ja itsemurhayrityksestä kertova teos on popkulttuuriviittauksia täynnä oleva yhdistelmä surullista stand-upia, kipeän hauskaa spoken wordia ja mediataidetta.
When I die - A ghost story with music (Sveitsi): Thom Luzin ohjaama tositarinaan pohjautuva musikaalinen näyttämöteos kertoo englantilaisnaisesta, jonka kautta kuolleet säveltäjät jatkoivat sävellystyötään.
*****
Artikkeli on julkaistu Hämeen Sanomissa 3.9.2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!