Martin Crimpin Onnellisuuden tasavalta -näytelmä tuudittaa katsojansa aluksi turvallisuuden tunteeseen: tässä sitä katsellaan häiriintynyttä jouluateriaa. Tarjolla on yksi nykydraaman perusasetelmista, eri sukupolvet kohtaavat juhla-aterian äärellä. Perheenjäsenet yksi toisensa jälkeen puhkeavat julmiin monologeihin, joissa sanotaan ihan liian suoraan, mutta onneksi kukaan ei oikeasti kuuntele.
Kaikki ovat itsekeskeisen onnellisia ja tyytyväisiä, mutta pinnan alla kuplii. Levottomuutta herättävimmän yksinpuhelun tarjoaa kutsumatta saapuva etäinen eno, joka välittää ulkona autossa odottavan puolisonsa inhon kaikkia sukulaisia kohtaan.
Ensimmäisen näytöksen päätyttyä ei paluuta kamarinäytelmään kuitenkaan ole. Nyt siirrytään postdramaattiselle näyttämölle, romukoppaan lentävät niin henkilöhahmot, tarina kuin juonikin. Jäljelle jää monisuisena puhuva nykyihminen, ilman persoonaa, pelkkänä oireena.
Crimp peilaa Dante Alighierin Jumalaista näytelmää nykyihmisen vapauden ja täydellisen onnen metsästykseen. Keskellä kiirastulta suusta suuhun kulkeva vyörytys syyllisyyttä, pelkoa ja itsepetosta valuu hampaiden välistä, kylmän hymyn takaa. Ahdistaa aivan valtavasti, mutta ei hätää, yhteinen terapialaulu soi korvamatona kaikilla.
Se, puhdistuuko nykyihminen kiirastulessaan, jää katsojan ratkaistavaksi. Entä mikä sitten on lopulta paratiisi tässä yhtälössä? Vai onko sitä edes mahdollista tavoittaa? Arvoituksellinen näytelmä ei katteettomasti lupaile helppoa ratkaisua.
Kansallisteatterin esitys on visuaalisuutta ja äänimaailmaa myöten hiottu. Muoto on tyylikäs, sisältö on rumaa.
Minna Leinon ohjaus on kiivas ja tarkka, esityksen rytmi on hengästyttävä. Brittiläisittäin nopeaa puhetta riittää ja vaikka kuinka yrittää, on mahdotonta poimia tekstistä kaikki. Tämä ei haittaa. Sieltä täältä kirkkaammin soivat väitteet kimpoavat nykytodellisuudesta kipeän terävästi.
Esitys pakottaa katsojansa aktiiviseksi vastaanottajaksi, luomaan itse omat merkityksensä. ”Tässä ei ole mitään poliittista” lausuu ihminen näyttämöllä tuon tuostakin, kuin vakuuttaakseen itsensä.
Vaikka ohjelmistovalinnat tehdään usein vuosiakin etukäteen, joskus ajoitus osuu täydellisesti. Onnellisuuden tasavalta on pelottavan ajassa kiinni oleva esitys.
Vaikka ohjelmistovalinnat tehdään usein vuosiakin etukäteen, joskus ajoitus osuu täydellisesti. Onnellisuuden tasavalta on pelottavan ajassa kiinni oleva esitys.
*****
Suomen Kansallisteatteri: Onnellisuuden tasavalta
Suomen kantaesitys Pienellä näyttämöllä 16.9.2015
Arvio julkaistu Hämeen Sanomissa 19.9.2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!