Morphed-tanssiteoksessa Esa-Pekka Salosen musiikki ja Tero Saarisen koreografia ovat täydellinen pari toisilleen. Saarisen liikekieli on minun silmiini näyttäytynyt aina kulmikkaana ja jäntevänä, mutta samalla orgaanisesti virtaavana. Salosen musiikissa on jotakin hyvin samanlaista dynamiikkaa.
Teoksessaan Saarinen on halunnut käsitellä miehen tunteita tanssin kautta. Hurjan ahdistunutta kamaa tuntuu tämän teoksen universaalilla miehellä olevan käsissään, mitään kovin herkkää tai haurasta ei näy. Liike on aggressiivista, tiukkaan muotoon pakottavaa ja siitä irti tempoilevaa. Kädet pyrkivät poispäin kehosta, hypyt pomppaavat lattiasta huikean korkealle.
Miehiä on lavalla kahdeksan: Janne Aspvik, Ima Iduozee, Leo Kirjonen, Saku Koistinen, Mikko Lampinen, Pekka Louhio, Jussi Nousiainen ja David Scarantino. Teemu Muurimäen bisnes- ja katupukeutumista hauskasti sekoittavat asut tekevät heistä alkuun melko kasvottoman joukon. Pikkuhiljaa kuoritaan pukujen alta yksilöitä, joiden kehojen kautta Saarisen liike suodattuu moniäänisenä.
Miesten kohtaamiset ovat lähes poikkeuksetta jompaakumpaa alistavia, toisia tönitään ja riepotetaan. Havahduttava on melkein kivuliaan seksuaalinen hetki, jossa kalju tanssija haparoi pakonomaisesti toisen, pitkätukkaisen, hiuksia kasvoilleen.
Jollain tavalla minun käy näitä miehiä sääliksi, niin vaikeaa tuntuu kohtaaminen tai miehenä oleminen ylipäätään olevan. Mikki Kuntun köysistä muodostuva lavastus ja tinkimättömän kaunis valosuunnittelu korostaa tuota ankaraa maailmaa.
Vaikka Salosen musiikki on vangitsevaa, pidän esityksessä erityisen paljon hetkistä, joissa musiikki ei soi, mutta liike jatkuu. Olen ennenkin kirjoittanut tanssin perkussiivisuudesta ja myös tässä esityksessä tanssijoiden askeleet, paljaan jalan ja tanssimaton kohtaamisesta syntyvät nirskaukset sekä tanssijoiden huohotus luovat omaa musiikkiaan. Ne muistuttavat siitä, että näyttämöllä on todellisia ihmisiä ja kevyenä näyttäytyvä tanssi on välillä myös raskasta.
Kahdeksan miestä on iso ensemble, he täyttävät Kansallisteatterin suuren näyttämön helposti. Erityisen paljon tilaa saa (tai sitten katseeni vain seuraa häntä) b-boytaustainen, nykytanssin eturiviin rytinällä noussut Ima Idouzee, jonka kehonhallinta ja liikkeellinen ilmaisu on poikkeuksellisen omalaatuista ja kiinnostavaa.
Tero Saarinen Company: Morphed
Esitys Kansallisteatterissa 20.5.2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!