Jos onkin tänä syksynä nähtyjen esitysten outous ja heikko tarttumapinta jossain määrin päässyt ärsyttämään, niin Heiner Müllerin Hamletinkone menee niin monelta osin yli kaikesta, että se on tavallaan jo ihan valtavan vapauttavaa.
En edes yritä ottaa Lauri Maijalan ohjaamaa raadollisen väkivaltaista ja samalla hämmentävän hilpeää esitystä ns. haltuun, vaan annan sen suosiolla mennä jollekin ei-kielelliselle, epäanalyyttiselle tasolle. Naurattaa aika paljon, idealismin romahduksessa on surkuhupaisa sävy.
Korkokengissään horjahteleva Marzi Nymanin näköinen Ofelia ja Niko Saarelan oloinen keski-ikäinen ahdistukseensa jämähtänyt Hamlet ovat tässä suljetussa universumissa juuri oikeanlaiset. Limbossa ollaan.
Diktaattorin petturina teloitettu ruumis syötetään hautajaissaatolle. Hamletin depressio ei helpotu punaviinillä, ei ilokaasulla eikä edes sukupuolirooleja vaihtamalla. Ofelian itsetuhoisuus on viileää. Vallankumoukseen voi osallistua kummallakin puolella yhtä aikaa, mikään ei silti muutu.
Nymanin ihmisääntä ja instrumentteja sämpläävä musiikki on ylitsevuotava sinfonia epätoivolle ja itsepetokselle. Teksti on nihilistinen, ohjaus karnevalistinen, näyttämökuva meditatiivinen installaatio.
Kuolleiden yliopiston portailla istuvat Malcolm X, Juri Gagarin, Lawrence Olivier, Hella Vuolijoki. Annan tekstin lukemattomien viittausten muihin teksteihin valua minuun ja minusta, jättävät jälkeensä ehkä jotakin.
*****
KOM-teatteri: Hamletinkone
Esitys 7.11.2016
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!