Noora Dadun Minun Palestiinani oli yksi viime vuoden vaikuttavimmista esityksistä omalla listallani. FAIL - Virheellinen esitys on jatko-osa tai ennemminkin reaktio Minun Palestiinalleni.
Tällä kertaa Dadu on sulkenut itsensä bunkkeriin, kauas katsojista pleksi-ikkunan taakse kuin radiostudioon tekemään esitystä epäonnistumisesta ja häpeästä. Virheellisyydestä ja masennuksestakin esitys kertoo.
Dadu kokee epäonnistuneensa. Miksi edellinen esitys ei ollut rohkeampi, inhottavampi ja syyllistänyt yleisöään paremmin?
Samalla hän kertoo löytäneensä itsensä edellisen esityksen myötä erikoisesta tilanteesta. Koko ikänsä itsensä suomalaiseksi identifioinut näyttelijä rodullistetaan kertaheitolla etniseksi, arabiksi ja palestiinalaiseksi. Kutsuja sataa toiseuspaneeleihin, ohjaajat tarjoavat vain arabirooleja.
FAIL-esityksen tunnelma on - kuten aiemmassa esityksessä - intiimin henkilökohtainen, kuin kavereille juttelua. Samalla se on itselle juttelua: "no, toi äskeinen ei ollu ihan täysin totta". Kertoja on epäluotettava, hän korjaa itseään, piilottelee sitä, mitä oikeasti haluaisi sanoa. Epäonnistuu siinäkin.
Dadu pohtii aihettaan monesta suunnasta, mutta näkökulma on aina näyttelijän. Miten näyttelijä voi suhtautua esimerkiksi kulttuuriseen omimiseen eli siihen, kuka saa esittää ketä tai kuka saa kertoa kenen tarinaa?
Eikö näyttelijä olekaan tyhjä astia, joka voi olla mitä vain? Muuttuuko näyttelijän tausta aina osaksi teosta? Täytyyko olla oikeasti se, jota näyttelee? Entä jos haluaa näytellä miestä, naista, sientä, syöpää tai nuoren naisen anteeksipyytelemätöntä seksuaalisuutta?
Tässä esityksessä Dadu näytteleekin itseään. Valkokankaalla nähdään lukuisia vaihtoehtoisia tulevaisuuden Nooria 45 vuoden päästä. Taitavan näyttelijäntyön lähikuvaan tuovat kohtaukset toimivat tarkkana kontrastina kaukaa pleksin takaa itseään hyväntuulisesti häpäisevään "oikeaan" Nooraan.
Ratkaisuksi omaan virheellisyyteen ja häpeään löytyy sen armelias haltuunottaminen. Ei haittaa, jos on virheellinen, niin ovat kaikki muutkin. Ainakin itse tunnistin kipeästi Dadun demonstroimat häpeä-äänet, joita saattaa päästä suusta vuosienkin päästä tapahtumasta. Nauroin niin, että itkin.
Emilia Kokon hahmon Turisevan Tissin cameo sekä Eeva Semerdjievin koivuasuinen aaria jäävät minulle täysin ilmaan, mutta esitys on kaikessa poukkoilevuudessaan ja virheellisyydessäänkin kiintoisa ja pitkälle ajateltu.
*****
Esitys Kiasma-teatterissa osana Baltic Circle -festivaalin ohjelmaa 19.11.2016
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!