Panoptikon on 1700-luvun lopulla kehitetty vankilamalli, jonka pyöreä muoto mahdollistaa jokaisen sellin ja sellissä olevan vangin jatkuvan valvomisen yhtäaikaa keskellä sijaitsevasta tornista. Vaikka vartijat eivät käytännössä pystykään näkemään jokaista vankia yhtäaikaa, tämä jatkuvan tarkkailun mahdollisuus vaikuttaa vangin toimintaan.
Käytännössä panoptikon-mallisia vankiloita ei juuri koskaan rakennettu, mutta metaforan tasolla se ympäröi ihmistä aina vaan useammalla tavalla. Jatkuva katseen alla oleminen on omiaan vaikuttamaan yksilön kokemukseen itsestään.
Pirjo Yli-Maunulan ja Johanna Tuukkasen Panopticon-teos kulkee tanssi- ja esitystaiteen rajamaastossa ja kommentoi naisen kehoon kohdistuvia odotuksia. Tanssijat tulevat näkyviin pala palalta. Ensin nähdään ornamentinomaiset peilin kautta monistetut jalat, sitten alastomat vartalot vääristävien peilien edessä.
Kehonkuva, sen mukautuminen katseen alla ja vääristyminen korvien välissä näkyy esityksessä raadollisen suoraan. Keski-ikäiset kehot puserretaan kinesioteippien ja kompressiosukkien avulla juoksukuosiin. Ja sitten juostaan, koko vartti. Ensi kerralla ehkä pidempäänkin, kohti ikuista nuoruutta.
"It's hard out there for a bitch" laulaa Lily Allen ja jatkaa "You should probably fix your face or you'll end up on your own." Juostava on, koska vain siten voi tulla täydelliseksi. "Vittu! Sattuu!" huutaa Yli-Maunula kipeää polveaan, mutta jatkaa juoksuaan. Kroppa pettää ja estää olemasta ihanteen kaltainen. Kenen ihanteen?
Juostuaan Tuukkanen ja Yli-Maunula tuottavat näyttämön täyteen häiritseviä, erotisoidun väkivallan kyllästämiä naiskuvia. Aina malli ei osu omaan valokeilaansa. Taustalla animoitu naiskeho muuttaa jatkuvasti muotoaan ja mittasuhteitaan. Lopulta naiset makaavat silvottuina stiletoissaan.
Viimeinen kuva muovaa naisista hyönteisiä pukusuunnitelija Heidi Kestin nerokkaan yksinkertaisesti sukkahousuista ja ilmapalloista virittämissä fantasiapuvuissa. Surumielinen tanssi puhuu minulle kaipauksesta olla kaunis omilla ehdoillaan, ilman ulkopuolisia määrittelyjä.
Salakavalasti Ainu Palmun valojen myötä katse kääntyykin pikkuhiljaa kohti katsojaa. Meitähän tässä katsotaan. Jokainen kohtaus kestää hieman pidempään kuin tuntuisi miellyttävältä ja pakottaa todella uppoutumaan esitykseen.
*****
Johanna Tuukkanen & Pirjo Yli-Maunula: Panopticon
Esitys Paikallisliike-tapahtumassa 12.6.2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!