Valju vertauskuvallisuus latistaa sirkusesityksen

Cirkus Cirkörin Knitting Peace on nimeään myöten täynnä laiskaa symboliikkaa. Tiedotusmateriaaleissa puhutaan "rauhan neulomisesta maailmaan", mutta ajatus lienee kuitenkin alunperin ollut "hei, jos oliskin tosi paljon tällaista nartsaa ja sit sitä olis niinku kaikissa numeroissa jotenkin mukana, vaikka väkisin". Muodoltaan esitys on varsin perinteistä sirkusta, numero seuraa numeroa, pyrkimystä narratiiviin uuden sirkuksen malliin ei ole, ellei sitten jatkuva valkoisen langan sotkeminen sellaiseksi lueta. Jopa "punainen lanka" on tökätty mukaan väkinäisesti ja alleviivaavasti.

Nyt, kun olematon dramaturgia ja valju vertauskuvallisuus on saatu alta pois, on sentään mahdollista tarttua esityksen ansioihin. Myönnettävä on, että joissakin numeroissa lankaa materiaalina käytetään mielenkiintoisesti. Sotkuisessa verkossa tempoilevan Matleena Laineen soolo on vaikuttava vimmaisuudessaan, samoin Alexander Weibel Weibelin löysällä nuoralla tekemät temput, kuten viulunsoitto yksipyöräisen päällä. Hänen numeroissaan minua häiritsee kuitenkin perinteisen sirkuksen henkeä uhkuva itsetietoinen katse yleisöön, "nyt saatte taputtaa". Vaikka se antaakin katsojalle luvan hengittää näyttävän tempun jälkeen, pomppaa se esityksen muusta, hyvin eleettömästä ilmaisusta. 

Samuel "LoopTok" Anderssonin säveltämä ja Olof Göthlinin esittämä musiikki on jännässä kontrastissa esityksen värittömän maailman kanssa. Göthlinin energinen soitanta on paikka paikoin jopa kiinnostavampaa katsottavaa kuin varsinaiset sirkustemput.

*****

Cirkus Cirkör: Knitting Peace
Esitys Tampereen Teatterikesässä 10.8.2013