23 elokuuta, 2014

Intohimo tekee kielestäkin tarpeetonta

Ystäväni kysyi Klockriketeaternissa näkemäni Sylvin jälkeen, että ”mimmoinen oli”. En osannut vastata. Tai paremminkin, esitys herätti sen verran monta toisiinsa nähden ristiriidassa olevaa tunnetta ja ajatusta, että vaati myös yön yli unet ennen kuin muotoutui tekstiksi.

Minna Canthin alunperin ruotsiksi kirjoittaman murhenäytelmän päähenkilö on lapsena orvoksi jäänyt Sylvi, jonka holhooja Aksel Vahl on poiminut vaimokseen ennen kuin kukaan muu ehtii. Sylvin lapsuuden ystävä Viktor Hoving ilmestyy maisemaan, ja saa Sylvin kiihkosta hulluksi. Aksel ei suostu avioeroon, vaan kohtelee Sylviä kuin omaisuutta. Sylvi myrkyttää Akselin, joutuu vankilaan ja sitten Viktorkin jättää. 

Klassinen intohimosta rangaistaan -kuvio. En oikeastaan koe tarvetta isommin analysoida teoksen sisältöä, sillä se, miten sisältö tarjoiltiin, oli asia, joka minua jäi mietityttämään.

Sylvi on lapsi, jos ei enää fyysisesti, niin henkisesti ainakin. Pia Anderssonin Sylvi on kakara, joka riehuu, mököttää ja on täysin kykenemätön minkäänlaiseen impulssikontrolliin. Tämä tekee Sylvistä vaarallisen. Hänen riemunsa, kiihkonsa, vihansa ja surunsa on joka kerta niin absoluuttista, että sillä on tuhoavaa voimaa.

Mikko Roihan ohjaamassa kaksikielisessä esityksessä (tai kolmikielisessä – Stagen vuoksi tekstitys oli poikkeuksellisesti englanniksi) kieli muuttuu musiikiksi. Canthin vanhahtava teksti korostuu voimakkaan tyylitellyssä puheilmaisussa, suomenkielinen Andersson tuntuu puhuvan suomeakin jonkinlaisen aksentin lävitse, ruotsinkielisen Matti Raidan suomi taas vaatii tukea englanninkielisestä tekstityksestä. 

Tämä ei kuitenkaan haittaa, vaan tekee tekstistä nimenomaan äänimaisemaa. Sisällön ymmärtäminen ei ole tekstistä kiinni, kun kaikki tunteet näytellään esiin, ja todellakin näytellään. Kiihkeä ilmaisu on samaan aikaan luotaantyöntävän ärsyttävää ja vieraannuttavaa, mutta samaan aikaan oudon kiehtovaa. Välillä epäluonnollinen liike muuttuu kuin vääristyneeksi tanssiksi. Saako noin muka näytellä? Saa. Tietysti saa. Pitää. Ilman tätä muotoa Sylvin uudelleentulkinta tuntuisi perusteettomalta.

*****

Suomen ensi-ilta Stage-festivaalilla 22.8.2014

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...