Juha Hurmeella on hyvin omanlaisensa, tunnistettava tapa puhua. Usein hänen näytelmiään katsoessani tai lukiessani hänen tekstejään, kuulen ne tavallaan hänen äänellään. Eilisiltana tämä sattui menemään vielä enemmän metaksi, kun Hurme paikkasi omassa Muuttomiehet-näytelmässään Pekka Valkeejärveä, jolla myös on hyvin tunnistettava ja omanlaisensa tapa puhua. Siinä sitten katsoin Hurmetta ja mietin Valkeejärveä. Hämmensi. Onneksi ei kauaa.
KOM-teatterin lavalla tunnistettava juhahurmelaisuus törmää monellakin tasolla tunnistettavaan komteatterilaisuuteen. Maneerien yhteissummasta muodostuu jotakin varsin kiinnostavaa ja koskettavaa. Kaikki löytävät vähän uudenlaisen vaihteen.
Muuttomiehet, Eeva Soivio ja Juho Milonoff, ovat ammattilaisia. Logistiikka on hiottu täydelliseksi ja muuttodata on pilvessä. Kolme uuteen yhteisölliseen ekotaloon muuttavaa asukasta löytää silti omaisuutensa ja sitä kautta elämänsä yhdestä läjästä, eikä talokaan ole ihan valmis sisäänmuutettavaksi.
Vilma Melasniemen konteista pukkaa muistoja kuolleesta poikaystävästä, Niko Saarelasta. Laura Malmivaara ja Juha Hurme taas huomaavat, että omat muistot ja irtaimistot ovat sulautuneet yhteen toisten melkein samanlaisten kanssa.
Teksti on taattua Hurmetta, ilmavan syvällistä ja nautittavaa kieltä, josta paistaa läpi rakkaus suomeen. Sisällöllisesti näytelmässä rönsytään jälleen vähän sinne sun tänne, mutta inhimillisten muistojen rinnalla toisena lankana kulkee huoli ekologisesta tuhosta, jota ihminen ympärilleen kylvää. Talvivaaraa tursuaa kenkälaatikosta, Huippuvuorten luonnonihmeet raiskataan yksi toisensa jälkeen tyhjiin.
Tyrkyttämättömällä tavalla filosofisen esityksen huumori on hirmuisen lämmintä ja ymmärtävää. Erityisesti Milonoff tuo omalla viistolla näyttelemisellään mukaan absurdia kierrettä, mistä pidän kyllä valtavasti.
Ja kaiken ark(t)isen sekoilun keskellä on hetkiä, joissa rauhoittua musiikin äärelle. Petra Poutanen-Hurmeen säveltämät laulut Miira Luhtavaaran runoihin ovat vaatimattomassa kauneudessaan vapauttavia, liikuttaviakin. Soivion ja Malmivaaran tapa laulaa ilman sen kummempia kommervenkkejä osuu minun tunnehermooni täydellisesti.
Juuri tässä Hurme on niin taitava, hän poimii jotakin arkista ja tavallista ja nostaa sen jollekin uudelle tasolle, tekee siitä hitusen verran tärkeämpää, mutta ei koskaan tärkeilevää.
*****
KOM-teatteri: Muuttomiehet
Esitys 14.10.2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!