Molièren näytelmissä päähenkilönä on varsin usein jollain pakkomielteellä ympäristöään terrorisoiva mies. Sitten ovat nuoret rakastavaiset (tai parikin paria), joiden täytyy yrittää jollain monimutkaisella juonella saada jommankumman isä suostumaan avioliittoon.
Otetaan lisäksi vähintään yksi erityisen nokkela palvelija, joka ei jostain syystä pelkää maanista isäntäänsä sekä erilaisia väärinkäsityksiä, valepukuja ja toisiksi tekeytymisiä. Ja tietenkin kaikenlaisen tärkeilyn, hurskastelun ja ulkokultaisuuden asettamista naurun alaiseksi.
Molièren viimeiseksi jäänyt komedia Luulosairas sisältää nämä kaikki ja vielä paljon muuta, erityisesti lukuisissa näytelmissään keskeisiä lääkäreitä. Kyse on ahneudesta: lääkärit ja apteekkarit kuppaavat luulosairaalta Arganilta rahaa erilaisilla tropeilla, tinktuuroilla ja peräruiskeilla, Arganin toinen vaimo puolestaan kärkkyy miehensä perintöä.
Arto af Hällströmin ohjaama esitys tarjoilee herkullisen överiä fyysistä näyttelijäntyötä. Ei yritetä mitään puhdasta commedia dell'artea, vaan kukin tekee roolihahmoaan omalla tavallaan viistoon. Joidenkin kohdalla tyylilaji toimii toisia paremmin.
Jukka-Pekka Palo tanssahtelee ketterästi pitkin Arganin vuoristoratamaista sielunmaisemaa. Salamannopeat leikkaukset naurettavasta itsesäälistä aggressioon tuovat hahmoon vaarallista viritystä.
Hänen vastaparinaan Minttu Mustakallio on nokkelan palvelijan eli Toinetten roolissa niin vinksahtanut, että useimmiten vaan katson haavi auki, että mitä ihmettä se siellä venkoilee. Mustakallio vie överin paljon pidemmälle, aika surrealistiseenkin suuntaan. Nämä kaksi pelaavat mainiosti yhteen.
Hänen vastaparinaan Minttu Mustakallio on nokkelan palvelijan eli Toinetten roolissa niin vinksahtanut, että useimmiten vaan katson haavi auki, että mitä ihmettä se siellä venkoilee. Mustakallio vie överin paljon pidemmälle, aika surrealistiseenkin suuntaan. Nämä kaksi pelaavat mainiosti yhteen.
Muista hahmoista jäävät mieleen erityisesti kilpakosijat eli Harri Nousiaisen vienon omahyväinen Cléante ja Petri Liskin ulkoisesti hyvin jimcarreyhenkinen lääkäri Tuomas Diafoirus. Nuoret rakastuneet naiset Moliérella eivät koskaan ole järin palkitsevia rooleja, mutta Kreeta Salminen saa Angéliqueen vähän särmää ja lihallisuuttakin.
Tarja Simosen yksityiskohdiltaan runsas ja mielikuvituksellinen puvustus on hauskassa kontrastissa Kati Lukan klassisen lavastuksen kanssa. Samalla tavalla kiintoisan kontrastinen on koko Hällströmin ohjaus: kokonaisuuden käsittely on varsin konventionaalinen ("EI videoita!!!!", kuten Hällströmille kiitoksissa pidetyssä eläkkeellelähtöseremoniassa todettiin), mutta fyysisesti viistot roolityöt tuovat esitykseen sopivasti kummallista kierrettä.
*****
Suomen Kansallisteatteri: Luulosairas
Ensi-ilta 22.4.2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!