18 elokuuta, 2013

Edinburgh Fringe 2013: Kolmas ja viimeinen päivä tarjosi huikeaa akrobatiaa (ja yhden huonon monologin)

Kolmas ja tällä erää viimeinen päivä oli varsin fyysispainotteinen. 

A Simple Space oli australialaisen Gravity & Other Myths -akrobaattiryhmän huikea esitys. Puhdasta nykysirkusta, ei tarinaa, ei eri lajeja, ainoastaan viiden tajuttoman hyvän akrobaatin taitoa. Pitkin esitystä teemana näkyi keskinäinen kisailu: kuka seisoo pisimpään käsillään, kuka tekee eniten voltteja jne. Näissä kisailukohtauksissa oli vahva improvisaation ja sattumanvaraisuuden tunne, vaikka en uskokaan, että kyse todella olisi ollut siitä. Neljä skrodea miestä ja yksi pikkuruinen nainen päätyivät mitä hurjempiin pyramideihin, toinen teema oli "mimmin riepotus". Muutakaan nimeä ei toistaiseksi vielä puutteellisesta sirkussanastostani löydy tälle lajille (katso trailerin kohdasta 0:26, mitä tarkoitan). Monet tempuista todella pistivät pidättämään hengitystä (tosin siitäkin kisailtiin lavalla!). Koko esityksesta välittyi toisaalta huikean taidon lisäksi aivan ihastuttava esittämisen tapa: he tiesivät kyllä olevansa todella hyviä, silti kaikki tapahtui jotenkin hyvin arkisesti, koruttoman humoristisesti ja ilman uhoa. Tämä taisi olla tämänhetkisen sirkuskatsojaurani upein esitys.

Mainitsin aiemmin, että festariolosuhteissa esityksen järjestyksellä on iso merkitys. Tässä kohtaa kahden sirkusesityksen buukkaaminen peräjälkeen ei varmasti tehnyt oikeutta jälkimmäiselle, varsinkin kun ensimmäinen oli ollut niin vahva kokemus. Pirates of the Carabina -ryhmän Flown vakuutti toki taidon määrässä, mutta esitys itsessään ei minua juuri säväyttänyt. Kehyskertomuksena oli pölyistäkin pölyisempi "esityksessä menee kaikki pieleen, kun nää ei niinku osaisi, vaikka oikeasti osataankin". Falskin oloinen häsääminen lavalla lähinnä ärsytti minua. Itse temput olivat välillä todella vaikuttavia, erityisesti tolppa-akrobaatti Laura Moy sai minut jälleen pidättämään hengitystä ja jättämään muutaman sydämenlyönnin väliin. Hänellä tosin ei ollut myöskään koomisen roolin painolastia harteillaan. Esitystä markkinoidaan paitsi kokeneilla sirkustaiteilijoilla myös riggaajilla ja itseasiassa huomasin kiinnittäväni useinkin enemmän huomiota mm. vastapainona toimivaan henkilöön kuin varsinaiseen numeroon. Kai se oli vähän tarkoituskin.

Päivän kolmas esitys oli myös sukua sirkukselle, vaikka tanskalaisen Neander-ryhmän BLAM! -esitystä lähinnä fyysisenä teatterina markkinoidaankin. Olkoon määritelmä mikä tahansa, tämä akrobatiaa, parkouria, stunt-temppuja ja komiikkaa yhdistävä, lähes sanaton esitys oli semmoista tykitystä (pun intended), että oksat pois. Nimestä päätellen tarjolla oli siis runsaasti ampumista. Ampumista mm. nitojilla, mapeilla, valvontakameroilla ja pöytälampuilla. Idea on yksinkertainen: mitä kaikkea työhön kyllästyneet toimistohemmot voivat viihdytyksekseen keksiä. Itse toteutuksessa ei ollut mitään yksinkertaista, esitys onnistui jatkuvasti tarjoamaan yllätyksen luomaa riemua. Ideat oli poimittu erilaisista toimintaelokuvan lajityypeistä, tunnistettavissa on ainakin kung fu -genre, Die Hardit, Matrixit, Tarantinot (jotka merkitään, milläpä muulla kuin fuck-sanan toistolla, ainut tunnistettava sana koko esityksessä muuten) maustettuna ripauksella Platoonia ja Ilmestyskirja Nyt!iä vain muutamia mainitakseni. Lopulta wrestling-henkisessä finaalissa taistelivat toisiaan vastaan Iron Man, Hulk, Bane ja Rambo. Ihan hullu esitys, toimi kuin häkä!

Viimeinen esitys oli valitettava pettymys. Halusin kokeilla jotain myös suurimpien festariteattereiden (Assembly, Pleasance, Summerhall, Underbelly, The Space jne.) ulkopuolelta ja poimin Venue 13:n, Fringen ulkopuolisina aikoina seurakuntasalina toimivan pikkuruisen voittoa tavoittelemattoman teatterin ohjelmistosta monologin Cinderella Lives!. Feministisenä burleskina mainostettu esitys sopi temaattisesti ohjelmistooni, mutta tässä kohtaa on pakko todeta, että esityksen saarnaavuus alkoi pänniä jopa feministiä. Teksti oli kehno ja esitys kiusaannuttavan kömpelö, eikä se ollut burleskia nähnytkään! Toivottavasti tämä ei kuitenkaan ole mikään sääntö, vaan myös itsenäisistä pikkuteattereista löytyy tajunnanräjäyttävää ohjelmistoa.

Summa summarum: 

Näin kolmen päivän aikana 14 esitystä, lippuja oli buukattuna pari enemmän, mutta seinä se tulee jossain vaiheessa vastaan minullakin ja jätinkin siis kaksi yömyöhäesitystä väliin. Lajityyppiä oli laidasta laitaan, puheteatterista tanssiteatterin ja fyysisen teatterin kautta sirkukseen ja performanssiin. Oma top vitoseni oli, satunnaisessa järjestyksessä, A Simple Space, BLAM!, The Epicene Butcher and Other Stories for Concenting Adults, Credible Likeable Superstar Role Model sekä Dark Vanilla Jungle. Ylipäätään hyviä esityksiä oli enemmän kuin kehnoja, tässä kohtaa hyvä taustatutkimus oli varmasti eduksi. Spontaanisuus toki jäi puuttumaan, kouraan oli tyrkyllä flyereitä mitä kiehtovimmista esityksistä, mutta aikataulu ei antanut periksi sivuaskeleille. 

Kaikenkaikkiaan kokemus oli mainio, festivaali laajudestaan huolimatta helposti lähestyttävä, ystävällinen ja hyvin hoidettu. Lisäksi Edinburgh on kaunis kaupunki huikeiden maisemien keskellä, joka on kävellen hallittavissa ja josta löytyy runsaasti avoimia verkkoja blogistin käyttöön (Hyvää kahvia täältä ei kyllä saa, kaakaojauhetta cappuccinon päällä, ihan oikeasti?). Nyt on kintut kipeänä ylämäistä ja vaateet nihkeänä vaihtelevan kosteasta ilmastosta. Aurinkokin tosin paistoi suurimman ajan eikä hyvinvarustautunut turisti kastu, vaikka sataisikin. Jää tuskin viimeiseksi vierailuksi tämä, veikkaan. 

Gravity & Other Myths: A Simple Space
Pirates of Carabina: Flown
Neander: BLAM!
Aisling Kiely: Cinderella Lives!
Esitykset 17.8.2013 Edinburgh Fringe -festivaalilla

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...