Perhehelvetistä riemua pitkäksi aikaa

Eilen nähty Loppuun asti lystikkäät oli kyllä mainio veto. Juha Lehtolan teksti on minusta jo aiemmin ollut aika rautaa, absurdi komedia kun ei taida se ihan helpoin genre. Dialogi on tosi napakkaa ja oivaltavaa ja kaikissa älyttömissä roolihenkilöissä on joku totuuden siemen sisällä. Tiina Lymin esikoisohjaus toimi hyvin, esitys oli rytmikäs ja täyteläinen. Loppua kohti vakavoituva tunnelmakin kesti hienosti, vaikka ensimmäiset puolitoista tuntia oli tappohauskaa. Koska tämä blogi muuttuu kohta muuten ihan fanisaitiksi, en hehkuta Mari Turusta enempää kuin että siinä naisessa on munaa. Erityisen viehättynyt olin myös Aku Hirviniemen näyttelemisestä, vaikka kaveri oli toisaalta ihan klovni fyysisellä komiikallaan, hän kuitenkin näytti syrjäänvetäytyvässä roolissaan hienoja pieniä vivahteita.

Olen näemmä tässä alkusyksyn sumassa ollut aika innoissani useammastakin jutusta, TTT:llä jo aikaisemmin täällä kehuttu Fundamentalisti ja TT:llä Nummisuutarit ainakin ovat näkemisen arvoisia. Nummisuutareissa tietysti vaikutti se Taisto Reimaluoto (mikä fanisaitti...?), mutta muutenkin pidin tosi paljon siitä, että vaikka juttu oli täynnä ihan älyttömän tyhmiä ideoita ja irtovitsejä, kokonaisuus oli kuitenkin jollain tavalla tyylipuhdas. Joitakin vuosia sitten näin Lahden kaupunginteatterissa Juha Malmivaaran ohjaaman Nummisuutarit ja se oli kyllä rehellisesti sanottuna yksi puuduttavimmista esityksistä, missä olen ollut. Tosi paljon kaikkea painostavaa symboliikkaa eikä komediasta puhettakaan, vaikka siinä oli sentään Hannu-Pekka Björkman Eskona ja kaikkea.

Onko tässä vihdoin teatterin keinoin avattu yhteiskunnallinen keskustelu?

Näyttäisitkö alennuskorttiasi, jos sillä saisit ostaa kalliimman lipun esitykseen? Itse tekoa jännempi tuntuu olevan aiheesta käytävä keskustelu anteeksipyyntövaatimuksineen. Nettikeskustelut kun tuppaavat usein kääntymään aivan toiseen aiheeseen kuin alkuperäiseen. Tästä ei ainakaan kukaan voisi suuttua, vai voiko? Akseli Ensemble laittoi katsojat Ranta-näytelmässä valinnan eteen, kun vaihtoehtoina oli halvempi lippu köyhille ja kalliimpi rikkaille? Kuinka moni valitsi kalliin vaihtoehdon?

Minusta mielenkiintoista on nimenomaan se, että Juha Hurmeen kannanotto määritellään heti syrjinnäksi, eikä esimerkiksi keskustelunavaukseksi tai humoristiseksi, taiteen keinoin tehdyksi peilinpidoksi yhteiskunnan naaman edessä. Niin minä sen koin.

Mutta vastauksena otsikon kysymykseen, epäilenpä.


Edit 15.9. Juha ei taivu. Hyvä Juha! Toivottavasti häntä pian syytetään jumalanpilkasta ja Kekkonen pääsee armahtamaan. No joo, ei tämä ehkä vielä kuitenkaan Salamaan verrattava juttu ole. Vitsivitsi. Tosin tarvitsee olla aika varovainen julkisten vitsien kanssa nykyään.
Keskustelu sen sijaan on jämähtänyt henkilökohtaisten kielioppivirhevittuilujen ohessa isänmaallisuuteen, mutta otsikkoni kysymykseen vastaus lienee kuitenkin epäröivä kyllä, vaikkakaan teatteri ei ehkä loppujen lopuksi ollut se keskustelun laukaiseva tekijä.

Edit 2013. Linkit eivät enää vieneet mihinkään. Kyseessä oli Varusmiesliiton närkästys siitä, että esityksen lippu oli euron kalliimpi varusmiehille kuin muille katsojille.

Teatterikiintiö tältä viikolta täynnä

Tällä viikolla tuli nähtyä melko paljon ja monenlaista teatteria. Ensimmäisenä ensi-iltaan ennätti TTT:n kellarissa Juha Jokelan Fundamentalisti. Näytelmä on ehdottomasti erittäin hyvä, viime keväänä luin sitä useampaan kertaan ja ajatuksella, koska sattui olemaan kurssini materiaalina ja on pakko myöntää, että luettunakin se toimii (ei ole kovinkaan itsestäänselvää näytelmien kohdalla). TTT:n versiossa oli mielestäni hyvää tietty visuaalinen ja temaattinen karuus, joka ei päästänyt näyttelijöitä ja ohjausta piiloon. Usein näyttämöllä on liikaa sälää, mitä näplätä. Minna Hokkanen ja Auvo Vihro näyttelevät hyvin ja ajatuksella, jonkin verran oli ensi-illassa mielestäni nähtävissä jännitystä, mikä välillä tahtoi vähän jumittaa ilmaisua. Varsinkin kun tekstissä on paljon pikkutarkkaa teologista väittelyä, tällaisten kohtausten dynamiikka on tosi herkkää. Ajattelinkin, että tämä pitää käydä katsomassa uudestaan vähän myöhemmin, kun näyttelijät ovat saaneet varmuutta ja päässeet paremmin tekstin päälle. Mutta tosi hieno aloitus tälle syksylle.

Seuraavaa esitystä pelkäsin vähän etukäteen. Maailman ensimmäinen interaktiivinen farssi Pähkähullu hotelli näytti julistettaan myöten samalta kamalta kuin kammottava manserockmusikaali (joka on edelleen huikea menestys!). Edeltäjän ensi-illassa seuralaiseltani puutui toinen puoli naamaa pelkästä ahdistuksesta, joten olin vähän varautunut mennessäni tätä uutuutta katsomaan. Kuitenkin juttu oli oikeasti viihdyttävä ja välillä tosi hauska. Ihan hirveetä skeidaahan ne kaikki "juonen"käänteet oli, erilaisia sketsejä peräkkäin, mutta jotkut sketseistä ja ihan yksittäisistä hahmoista (Jyrki Mänttäri on käsittämättömän liikunnallinen!) oli niin herkullisia, että jopa minä annan aika paljon anteeksi. Sitäpaitsi tässä jutussa toivon, etteivät näyttelijät koskaan totu ja tuudittaudu esitykseen, vaan että se pysyisi yhtä tuoreena ja veitsenterällä olevana jatkossakin.

Eilen oli vielä tarjolla Sartren Likaiset kädet kilpailevassa taidelaitoksessa. Täytyy sanoa, että en ole monestikaan ollut Frenckellissä noin pitkästynyt. Yleensä nimenomaan tämä näyttämö on ollut ohjelmistopolitiikaltaan ja laadullisesti oma suosikkini tässä kaupungissa. Nyt minulle jäi kyllä ihan kauttaaltaan epäselväksi, että miksi tämä näytelmä on haluttu tehdä, mitä ohjaaja on halunnut tämän tekstin kautta meille katsojille nykypäivästä kertoa. Näyttelijäntyö oli aika pateettista, varsinkin päähenkilöä esittänyt Jerry Mikkelinen veuhtoi lavalla koko ajan ihan ihme kilareissa ja Heikki Kinnunen taas vaikutti murjottavan. Elsa Saisio väläytteli välillä vahvaa työtä, mutta taantui taas välillä takaisin ryhmän tasolle. Iso pettymys kaikenkaikkiaan.