Q-teatterin uuden kantaesityksen Kevyttä mielihyvää näyttämökuva on kuin päivitetty versio keväällä nähdyn Tavallisuuden aaveen maailmasta. Jälleen kerran kehyksiin on rajattu niukasti sisustettu olohuone, jossa ruokapöytäkin on samassa kohdassa.
Ankean beigen sijaan Jani-Matti Salon lavastus ja valot ovat kuitenkin korostetun tyylikkäät, valkoiset seinät ja lattia kiiltelevät rosottomina. Voimakkaat valopinnat piirtävät henkilöt kuin paperinuket taustaa vasten.
Visuaalinen maailma korostaa Antti Hietalan käsikirjoittaman ja ohjaaman esityksen kylmää sisäistä maailmaa. Jälleen yksi keski-ikäinen mies on kriisissä: keskushenkilö Alpo (Tommi Korpela) kokee, että todellisuus ympärillä onkin taitavasti manipuloitu illuusio.
Alpo tuntee kyllä tunteita, kuten surua saattohoidossa olevasta äidistä, mutta ne muuttuvat surrealistisessa kierteessä epätodellisiksi. Tätä sisäistä ristiriitaa hän purkaa hypnoterapeutti Oonan (Pia Andersson) kanssa.
Terapian myötä Alpon elämästä tulee sarja samanlaisina, mutta silti aina jotenkin muuntuen toistuvia kohtauksia, joihin sekoittuvat myös Gitta (Minna Haapkylä), Robert (Jussi Nikkilä) ja Tuomo (Jani Volanen), jota kukaan ei oikein tunne.
Ylemmän keskiluokan kekkerit kiertävät samaa pinnallista kehää, variaatio toisensa jälkeen murenee palasiksi ja virittyy uuteen suuntaan. Tunteet kuohahtavat resetoituakseen jälleen hetken päästä neutraaliin alkutilanteeseen.
Tavallaan esityksessä on kaikki elementit kohdallaan: huoliteltu ohjaus, harkittu visuaalisuus ja äänimaailma. Näyttelijätkin tekevät varmaa perustyötä.
Korpela ja Nikkilä löytävät etäisten veljesten välille pienen mahdollisuuden yhteisymmärrykseen. Volanen puolestaan tasapainottelee tutunoloisesti koomisen ja vaarallisen rajalla. Haapkylä ja Andersson tuntuvat sen sijaan valitettavasti jäävän yksiulotteisten rooliensa varjoon.
Näytelmän lähtökohta ja toisteinen rakenne ovat jollain tasolla kiehtovia, mutta joku viimeinen silaus siitä jää puuttumaan. Esitys antaa odottaa syvempää oivallusta, mutta jättää kuitenkin ilman. Ehkä se tällä tavoin terävästi peilaa päähenkilönsä kokemusta todellisuudesta.
*****
Kantaesitys 15.9.2016, arvio julkaistu Hämeen Sanomissa 21.9.2016
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!