Anton Tšehovin Lokki oli kirjailijan omasta mielestä komedia, vaikka kertookin keskinkertaisuuden pelosta ja onnettomista rakkauksista, ja päättyy itsemurhaan.
Henri Tuulasjärven ohjaama, Ella Mettäsen ja Eero Ojalan näyttelemä kompakti versio - tunti ja 20 minuuttia väliaikoineen - ammentaa henkilöiden naurettavista oikuista, mutta ei pelkää pysähtyä traagisenkaan äärelle.
Rönsyt on todellakin tiivistetty. Neljästä näytöksestä on poimittu ydinsisältö, mutta vaikka vauhti on reipas, pokkaa riittää koomisilla hetkillä herkutteluunkin.
Ei haittaa, jos alkuteos on jollain tasolla hallussa, sen verran mutkat suoriksi -asenteella mennään. Samalla mm. melankolinen Maša ja opettaja Medvedenko ovat saaneet jäädä tulkinnan ulkopuolelle.
Vaan riittää jäljelle jääneissäkin näyteltävää. Mettänen on niin itsekeskeinen teatteridiiva Irina Arkadina kuin näyttelijän uralle haikaileva Nina, mutta myös puhevikainen tohtori Dorn ja heiveröinen, mutta hyväntahtoinen Sorin.
Ojala puolestaan hoitelee hamletmaisesti äidin uudesta miehestä mustasukkaisen Treplevin, peittelemättömän pelimiehen Trigorinin sekä yli-innokkaan tilanhoitaja Samrajevin.
Näyttelijät rakentavat roolihenkilöt vahvojen ele- ja puhemaneerien varaan, jotta ne erottuvat lennossa tapahtuvissa vaihdoissa. Groteskien hahmojen silmien takana näkyy kuitenkin myös ajateltua tunnetta.
Nautin paitsi Mettäsen ja Ojalan taitavuudesta, myös heidän suorasta ja pelottomasta yleisösuhteestaan. Esitys antaa katsojan oivaltaa itse. Ainakin minä tunsin etukäteen kauhua, kun pillimehutetran innovatiivinen käyttö alkoi näyttää väistämättömältä.
Viehättävä, raikas ja virkistävä tämä Tšehov-tiiviste.
*****
Esitys Teatteri Jurkassa 14.9.2016
Myös tämä esitys on kohteena Teatteri Jurkassa vetämälläni #Teatterikritiikin lyhyt oppimäärä -kurssilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!