Iranilaisen näytelmäkirjailija Nassim Soleimanpourin Valkoinen kani, punainen kani odottaa näyttelijäänsä sinetöidyssä kirjekuoressa. Näyttelijä ei tunne tekstiä ennalta, ohjaajaa ei ole. Kirjailija ei kirjoitushetkellä saa poistua kotimaastaan, mutta näytelmä lähtee kiertämään maailmaa. Tällä kertaa kuoren avaa ja kaninkoloon hyppää Leea Klemola.
Koska en halua spoilata yhdenkään katsojan tai tulevan esiintyjän kokemusta, en kerro näytelmän sisällöstä mitään. Kerron vain ajatuksia (tai lähinnä kysymyksiä), joita se minussa herättää. Mutta varmuuden vuoksi: jos olet aikeissa mennä katsomaan esitystä tai esiintyä siinä itse, jätä tämä nyt lukematta.
Googlaamistakaan ei kannata kovin laajasti harjoittaa, sillä monet ns. arviot maailmalta itseasiassa vain referoivat yksityiskohtaisesti sisältöä. Itse jätin kaiken ennakkotiedon etsimättä lukuunottamatta Korjaamon omaa tiedotetta ja Helsingin Sanomien puffijuttua.
Mietin, että onko näytelmä oikeastaan erityisen kiinnostava näytelmänä. Ehkä sen ansiot ovat ennemminkin siinä, miten se saa minut katsojana miettimään esitystilanteen banaaliutta ja tarinankerronnan voimaa mielikuvien luojana. Siinä, miten se osallistaa katsojansa, toisaalta lempeästi, toisaalta aika karmean kierolla tavalla.
Näyttelijä on näytelmäkirjailijan välikäsi, laboratoriokokeen välittäjäaine. Soleimanpourin muutkin näytelmät ovat varsin kokeellisia ja toteutuvat joskus täysin ilman näyttelijää tai muita teatterin konventionaalisia osatekijöitä.
Teksti ärsyttää minua, ainakin tällä tavoin kylmiltään ääneen luettuna. Ei niinkään sisällöltään, mutta rakenteeltaan. Näytelmä tuntuu vaativan ajattelemaan kaikkea allegoriana. Onko sen tarkoituskin ärsyttää?
Jossakin kohtaa minua alkaa itkettää. Itkettääkö minua solidaarisuussyistä ajatellessani kirjoittajaa ja niitä fiktioksi muutettuja olosuhteita, jossa näytelmä on kirjoitettu vai aiheuttaako tunnereaktion tämä erikoinen laboratoriokoe?
Kyseenalaistan kaiken. Miten pitkälle tottelevaisuuden voi viedä? Kuinka tottelevainen näyttelijä voi olla? Entä kuinka tottelevainen yleisöstä voi tulla? Kuka ylipäätään on tämän esityksen näyttelijä? Missä näyttelijän ja ei-näyttelijän raja menee? Miten eri näyttelijä vaikuttaa esityksen vastaanottoon?
Valkoinen kani, punainen kani on ihan maukas kokeellinen suupala ja ehdottomasti kokemisen arvoinen, mikäli teatterin konventioiden kyseenalaistaminen kiinnostaa. En kuitenkaan ole varma, menisinkö katsomaan sitä uudestaan toisen näyttelijän esittämänä. Ehkä, mutta todennäköisemmin en.
*****
Korjaamo Teatteri: Valkoinen kani, punainen kani
Esitys 5.3.2016
Minä olin katsomassa tätä viikko sitten Tommi Korpelan esittämänä. Olen kanssasi samaa mieltä, että teksti itsessään ei ollut mitenkään erityisen sytyttävä, mutta jokin esityksessä viehätti ja kiinnosti. Kysymyksiä heräsi paljonkin.
VastaaPoistaJollain tasolla minua kiinnostaisi nähdä tämä uudelleen ja verrata toteutuuko kaikki lähimainkaan samalla tavalla ja millaisia lopputilanteita saadaan aikaiseksi. Taidan silti preferoida muita esityksiä tämän sijaan, mutta olen tyytyväinen että kävin tämän katsomassa.