Jatkuvaa kasvua on kolmas osa Esa Leskisen ja Sami Keski-Vähälän työelämän muutosta ja globaalia taloutta kuvaavasta trilogiasta. Mikko Kanninen on ohjannut Tampereen Teatterille aikaisemmatkin osat, Päällystakin vuonna 2010 ja Euroopan taivaan alla vuonna 2011.
Yhteistä näytelmille ovat absurdit juonenkäänteet, lavea henkilögalleria, vaatimaton, mutta sinnikäs päähenkilö sekä runsas kertojan käyttö. Kolmannella kerralla tämä alkaa tuntua jo vanhan toistolta.
Kuten Päällystakin pankkitoimihenkilö Akaki Akakijevits ja Euroopan taivaan alla -näytelmän paperiton työmies Andrei, on tämänkertainenkin päähenkilö, insinööri Antero Alapylpyrä samasta puusta vuoltu. Hänellä on konkreettiset unelmat: perheelle valmistalo, terassi ja terassille mahtigrilli tirisemään.
Osoittaakseen innovatiivisuutensa työpaikallaan, Antero keksii rahtausjärjestelmän, joka ei tarvitse lainkaan ihmisiä. Ei olisi kannattanut. Firman osake singahtaa korkeuksiin, omistajat käärivät voitot, mutta Antero jää tyhjän päälle.
Ahkera ja työtäpelkäämätön mies perustaa startup-grillin, mutta globaali kilpailu johtaa konkurssiin. Pohjamudan kautta mies kuitenkin nousee vielä yllättävän suureksi tekijäksi länsimaisen yhteiskunnan radikaalissa muutoksessa, jossa ihminen tehdään lopulta tarpeettomaksi.
Näyttelijäntyössä ei valittamista
Jollain tapaa näytelmää vaivaa yllätyksettömyys, mikä tuntuu nurinkuriselta ottaen huomioon Anteron elämän yllättävät käänteet. Mutta kun minkälaisia käänteitä tahansa osaa jo odottaa, mikään ei enää hätkäytä.
Lukuisat henkilöhahmot ovat jälleen korneine peruukkeineen hauskoja ja hengästyttävästi tehtyjä, mutta eivät kehity mihinkään suuntaan, ei edes päähenkilö. Kertojaosuudet käyvät pidemmän päälle puuduttaviksi.
Kannisen ohjauksesta tai näyttelijöiden - Lindholmin lisäksi Ville Majamaa, Tuija Ernamo, Esa Latva-Äijö ja Mari Turunen - työstä ei ole moitteen sanaa, ongelma taitaa olla siinä, ettei aiheen venytys trilogiaksi oikein kanna.
Päällystakki oli briljantti mukaelma Gogolin novellista, Euroopan taivaan alla hukkasi fokuksensa ja levisi käsiin. Jatkuvaa kasvua ei löydä sitä lopullista väittämää, joka sitoisi nämä kolme, toki itsenäistä, mutta trilogiana meille myytyä näytelmää riittävän vahvasti lopulliseksi paketiksi.
Tai ehkä vaadin liikaa. Ehkä koko jutun juju onkin siinä, ettei yhtenäistä väittämää ole edes mahdollista saavuttaa.
*****
Ensi-ilta 6.2.2014, arvio julkaistu Hämeen Sanomissa 11.2.2014, väliotsikko toimituksen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!