Eva Buchwald on dramatisoinut useassa aikatasossa ja monessa maassa tapahtuvan romaanin näyttämölle tyylikkäästi. Harmillista kyllä, Johanna Freundlichin ohjaama esitys hieman kärsii siirrosta pikkuruisesta Willensaunasta Sorin Sirkuksen hehtaarihalliin. Kun rivejä onkin viiden sijasta viisitoista, täytyy näyttelijöiden ilmaisu kalibroida uusiksi. Paljon menetetään intiimiydessä (Oletan, sillä enhän nähnyt esitystä alkuperäisessä tilassa).
Toni Harjajärvi tekee rakkaudenkaipuun ja itsevihan välissä tempoilevana Bekiminä herkkää työtä. Sari Puumalaisen Emine tahtoo välillä lipsahtaa ilmaisun toiseen ääripäähän. Kiinnostavaa niin kirjassa kuin esityksessäkin on maaginen realismi, ihmisten kanssa rinnakkain elävät sielukkaat eläimet. Petri Liskin salaperäinen käärme on Bekimin mielenpeili, Ville Tiihosen kissa puolestaan täyttymättömän rakkauden kohde, viettelevä julmuri ja rasistinen homofoobikko.
Kun vaikutuksen tehnyt romaani siirtyy näyttämölle, käy helposti niin, että jotakin juuri minun lukukokemukseni kannalta olennaista ja tärkeää jää saavuttamatta. Tällä kertaa kaipaamaan jään kirjan ahdistavaa, paikoin lohdutontakin tunnelmaa.
Euripideen Medeia kertoo miehensä hylkäämäksi tulevan naisen kostosta, jonka välikappaleiksi joutuvat lapset. Sveitsiläisen Theater Baselin toteuttamassa, australialaisten Anne-Louise Sarksin ja Kate Mulvanyn sovituksessa näytelmän tapahtumat on siirretty näyttämön ulkopuolelle ja koemmekin sen sijaan sen, mitä tapahtuu lastenhuoneessa.
Kun äiti ja isä selvittelevät välejään oven ulkopuolella, leikkivät pojat erilaisia tapoja kuolla, tuleepa samalla kerrottua äiti-Medeian ja isä-Iasonin tarinankin. Mutta nyt on isällä uusi ”ystävä” ja edessä muutto tämän kartanoon. Äiti käy välillä rauhoittelemassa poikia, mutta tunnelma ei kevene. Me tiedämme, mitä pojille tulee tapahtumaan. Ja se kylmää.
14- ja 11-vuotiaat Florian Guntrum ja Itamar Mangold näyttelevät mainiosti. Guntrumin teinillä lapsuus on jo kovaa vauhtia menossa ohi, Mangold on vielä pieni poika. Mutta vaikka pojat keskenään nahistelevatkin, vetävät he kuitenkin aina lopulta yhtä köyttä. Ja kun Barbara Horvathin esittämä äiti tuo pojilleen erikoismehua, he juovat napisematta. He ovat hyviä poikia.
Vaikka lapsensurma on aiheena järkyttävä, ottaa esitys siihen älyllisen, lähes steriilin näkökulman. Äidin teko on hirvittävä, mutta sillä ei ole tarvetta mässäillä. Koin esityksen pysäyttävänä, mutta tunnereaktio tuli vasta jälkipotkulla seuraavana päivänä.
Peter Weissin näytelmä ”Jean Paul Marat’n vaino ja murha Charentonin sairaalan näyttelijäryhmän esittämänä ja herra de Saden ohjaamana” eli tuttavallisemmin Marat/Sade on päässyt harvakseltaan suomalaisille näyttämöille. Juha Hurmeen ohjaama esitys Klockriketeaterin, Sirius Teaternin ja Teater Metsolan yhteistuotantona nähtiin ensin ruotsiksi Universumissa ja sitten suomeksi Espoon Kaupunginteatterissa. Tämäkin meni jostain syystä minulta alunperin ohi, mutta Teatterikesä korjasi tilanteen.
Kyseessä on siis näytelmä näytelmässä. Mielisairaalan potilaat esittävät de Saden version vallankumouksen sankarin Marat’n elämästä ja kuolemasta, mutta sekaan on sotkeutunut aimo annos de Saden omaa agendaa. Turhaan huutelee sairaalanjohtaja sensuurivaatimuksiaan, eikä päähoitajakaan saa ihan koko ajan pidettyä laumaansa kurissa. Vallankumous syö lopulta kaikki, ei vain omia lapsiaan.
Ensemble on mainio ja sietää tulla kokonaisuudessaan kiitellyksi. Alkujaan monikymmenpäinen henkilögalleria on tiivistynyt yhteentoista. Karnevalistinen sekasorto pysyy kaikessa mielipuolisuudessaan loistavasti kasassa yhdeksän näyttelijän ja kahden muusikon voimin. Esityksen kruunaakin vinksahtaneen svengaava musiikki.
*****
Suomen Kansallisteatteri: Kissani Jugoslavia
Theater Basel: Medea
Esitykset Tampereen Teatterikesässä 9.8.2019
Klockriketeater, Sirius Teatern, Teater Mestola: Marat/Sade
Esitys Tampereen Teatterikesässä 10.8.2019
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!