Olen tainnut ennenkin kirjoittaa siitä, miten festivaaleilla esityksiä katsoessa järjestyksellä on väliä. Kaikki nähty vaikuttaa kaikkeen tulevaan. Korjaamon Stage-festivaalin välissä (sieltä koostetta tuonnempana) käväisin Helsingin Juhlaviikkojen puolella, jossa koin kaksi esitystä, jotka eivät olisi voineet olla toisistaan kauempana.
Argentiinalaisen Fernando Rubion Everything by My Side on samaan aikaan yksityinen ja julkinen kokemus. Seitsemän katsojaa kerrallaan sujahtaa samaan sänkyyn näyttelijän kanssa ja saa henkilökohtaisen hetken. Sängyt ovat kuitenkin julkisella paikalla, joten kokija muuttuu itsekin osaksi esitystä.
Kun oma vuoroni tulee, näyttelijä Annika Tudeer ei ensin katso minua. Puhuu vain hiljaisella äänellä hieman ohitseni. Sitten, yhtäkkiä, hän kääntää katseensa suoraan silmiin, hymyilee lähes huomaamatta ja sipaisee hiuksiani.
Sydämeni hakkaa. Hän puhuu minusta. Jokaisesta verkkaisesti lausutusta lauseesta minulla on aikaa assosioida omaan elämääni, omiin ratkaisuihini.
Kohtaaminen on yhtä aikaa intiimi ja pidättyväinen. Toki jaamme vuoteen 10 minuutin ajan keskellä lauantairuuhkaista Keskuskatua, mutta samalla tämä on ilmiselvästi esitys. Se suojelee minua, ehkä näyttelijääkin.
Kun nousen vuoteesta, vedän peiton siististi paikoilleen seuraavaa varten. Hymyilen viimeisen kerran ja Annika hymyilee takaisin. Tuo viimeinen hetki määrittää minulle tämän esityksen. Ilman sitä tämä jäisi satunnaiseksi kuriositeetiksi, mutta viimeinen yhteinen hymy tekee siitä minulle merkityksellisen.
Pakenen pintaan pyrkivää itkua ja pakahduttavaa tunnetta kaikista maailman paikoista Stockmannille. Eksyn, kuten aina, mutta alennusmyynnin asiakastulvaan on helppo piiloutua.
Päivän toinen esitys tapahtuu perinteisemmällä näyttämöllä. Italialaisen Romeo Castelluccin Go Down, Moses käyttää läpinäkyvän fondin taakse utuisena rakentuvien kuviensa tukena suuren näyttämön valtavaa koneistoa. Mooseksen tarinasta, äitiydestä ja Platonin luolasta ammentava, massiivisia installaatioita rakentava esitys tuntuu iltapäivän intiimiyden jälkeen melkein törkeältä.
Ihmiset käyskentelevät, luovat itsestään ja toisistaan taidetta, galleria ei kaipaa juuri muuta katsottavaa. Äiti synnyttää vessassa, veri leviää joka puolelle. Lapsi on laskettu korissa virran vietäväksi, kohti suurta tehtäväänsä - vaiko kuitenkin heitetty roskalaatikkoon? Poliisilaitoksella äidin raamatulliset näyt ottavat vallan.
Lopulta päädymme luolaan, jossa lapsensa menettänyt nainen painaa kämmenensä luolan seinään. Ensimmäinen taideteos on syntynyt.
Visuaalisesti ankaran niukka ja äänimaailmaltaan ylenpalttinen esitys on kylmääkin kylmempi. Viileän älyllisenä se ei kosketa minua millään tasolla, vaan katson sitä puhtaasti teknisenä suorituksena.
Aika toden totta on suhteellista, tunti ja vartti ei lopu riittävän nopeasti, mutta kymmenen minuutin soisin jatkuvan ja jatkuvan.
*****
Fernando Rubio: Everything by My Side
Romeo Castellucci: Go Down, Moses
Esitykset Helsingin Juhlaviikkojen ohjelmistossa 20.8.2016
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!