Melko tarkkaan kaksi vuotta sitten chileläisen taiteilijan Alfredo Jaarin kokonaisuudessaankin vaikuttavassa näyttelyssä Kiasmassa teos The Sound of Silence järkytti minua erityisesti.
Minimalistinen installaatio kommentoi erästä kuvajournalismin ristiriitaisimmista teoksista, Kevin Carterin ottamaa, Pulizer-palkittua kuvaa nälkiintyneestä sudanilaislapsesta ja korppikotkasta (New York Timesin analyyttinen arvostelu teoksesta, vahva trigger warning eli älä katso, jos olet herkkä).
Marie Kajavan kirjoittama ja Henri Tuulasjärven ohjaama Nälänhätä-näytelmä pohtii Carterin kuvaa ja sen merkitystä monenlaisesta kulmasta. Samalla pohdittavana on nälkä ja sen syyt, kuten kuivuuden laukaisemat konfliktit.
Äänen saavat nälkätutkija, Etelä-Sudanissa syntynyt, valokuvaaja, meteorologi, lintututkija, auttamisen ja vallan asiantuntija, lapsi, vanhus ja entinen anorektikko. Näiltä kaikilta haastattelija kysyy saman kysymyksen: Mitä sä näet?
Hyytää, kun valokuvaaja pohtii kuvan sommittelua ja sen virheitä.
Hyytää, kun lintututkija puhuu raadonsyöjien merkityksestä ekosysteemeissä.
Hyytää, kun ex-anorektikko puhuu, ei kuvasta vaan omasta kehostaan ja kokonaisvaltaisesta, itseaiheutetusta nälästä.
Hyytää, kun auttamisen ja vallan asiantuntija toteaa, miten helppoa kolmannelta parvelta on moralisoida. Toista on istua eturivissä, missä näyttämön todellisuus roiskuu päälle. Hän puhuu apartheidista, jonka kuvaajana eteläafrikkalainen Kevin Carter tuli myös tunnetuksi.
Haastateltavat saavat nimenomaan äänen, sillä pitkä tovi esityksestä vietetään pimeydessä. Valojen noustua ollaan edelleen arkisen tarinankerronnan äärellä. Näyttelijät - Joanna Haartti, Laura Halonen, Ella Lähdenmäki ja Joonas Snellman - piirtävät eri haastateltavat ja heidän näkökulmansa hyvin pienillä eroilla, mikä pakottaa katsojan terästämään aistinsa.
Pimeydestä nouseva Riikka Karjalaisen valosuunnittelu on tyylikkään graafista, mikä korostaa puheen arkisuutta entisestään, saman tekee Jenni Nylanderin eleetön lavastus ja puvustus.
Toteava esitys työntää kierteet näyttämöltä katsojan mieleen. Carterin kuvaa ei näytetä, silti se tuntuu piirtyneen verkkokalvoille.
Nälänhätä on tunteilemattomuudessaan kiehtova ja kamala näytelmä. Samalla se on yksi kiinnostavimmista kevään aikana näkemistäni kokeiluista.
Teatteri Takomo & Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu & Aalto ARTS: Nälänhätä
Esitys Teatteri Takomossa 20.5.2016
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!