19 maaliskuuta, 2016

Nykyklovneria ei paljon naurata

Kallo Collectiven kahden teoksen ilta on kiinnostavaa nykyklovneriaa: ei oikeastaan erityisen hauskaa, mutta varsin häiritsevää ja surullistakin. Naurattaa kyllä, mutta ihan toisella tavalla kuin voisi odottaa. 

Sampo Kurpan soolo Houkutus kuuden vuoden takaa pureutuu addiktioon, nikotiinin lumoukseen. Entisenä röökimuijana on helppo tunnistaa mielentila, jossa onneton miekkonen tempoilee yrittäessään irti riippuvuudesta. 

Fyysistä teatteria, klovneriaa, jongleerausta ja esinemanipulaatiota yhdistävä esitys riipaisee. Kurpan hahmo on maaninen ja masentunut samalla kertaa. Sijaistoiminnot tupakoinnille ovat moninaiset, milloin narun näennäisestä sotkemisesta sukeutuu eläviä hahmoja, milloin jonkkapallot jäävät jumiin keskelle selkää. 

Aivan joka kohdaltaan ei esitys minua hyppysissään pidä, ongelmat ovat lähinnä dramaturgisia, mutta Kurpan esiintyminen on hurmaavan inhimillistä. 

Thomas Moncktonin tuoreessa soolossa Only Bones on puolestaan aimo annos epäinhimillisyyttä. Moncktonin keho ja kasvot taipuvat muotoihin, jotka eivät aina tunnu edes mahdollisilta. Esitys on minimalistisesti rakennettu, Gemma Tweedien kanssa luotu konsepti keskittyy olennaiseen: on vain ihmiskeho ja vahva valo ylhäältä, joka piirtää kaikki yksityiskohdat terävästi. 

Miimisesti ja tarinankerronnallisesti Monckton vie erilaisiin maailmoihin, kuten veden pinnan alle meduusaksi. Kiinnostava on ihan oma evoluutioteoria, joka alkaa moninaisten eläinten risteyttämisellä ja kasvaa kenellä on isoin tykki -pullisteluun. 

Moncktonin vastanäyttelijänä vakuuttaa Tuomas Norvion musiikki ja äänimaailma, joka käy raikasta dialogia esiintyjän oman ääntelyn kanssa. Myös tässä esityksessä nauru jää kurkkuun ja jättää samaan aikaan niin huvittuneen kuin vähän ilkeänkin olon. 

*****
Esitys Cirko-keskuksessa 18.3.2016

2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä arviosta! Esitysilta olisi kiinnostanut, mutta se ei tällä kertaa mahtunut kalenteriin. Moncktonin ilmaisusta olen pitänyt aikaisemmissa esityksissä, tämä Only Bones oli varmasti aikamoista katsottavaa. Promokuvien perusteella sai jonkinlaisen aavistuksen siitä, mihin tässä taas kirjaimellisesti väännytään. Kurppa ei puolestaan ole minulle tuttu taiteilija, mutta aion laittaa nimen korvan taakse.

    VastaaPoista
  2. Minä puolestani kiitän kommentista, jonka myötä havaitsin järjestelmällisesti väärin kirjoittamani Moncktonin! Mobiilissa blogaten ei aina huomaa.

    VastaaPoista

Arvostan omalla nimellä kommentointia!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...