Kiemurtelin HKT:n Pienen näyttämön pyörivällä tuolillani aika lailla katsoessani Einsteinin rikosta.
Näytelmä sinänsä on oikein kelpo, Éric-Emmanuel Schmitt on kirjoittanut varsin toimivan moraalipohdinnan, maailmankuulun pasifistin kun voidaan katsoa olleen oman työnsä kautta vähintäänkin osasyyllinen satojen tuhansien ihmisten kuolemaan. Kehitys suhteellisuusteoriasta atomipommiin on väistämätön, eikä Einstein voi sille mitään.
Schmitt poimii Einsteinin Yhdysvalloissa viettämästä paristakymmenestä vuodesta muutaman historiallisen kiintopisteen ja laittaa tämän keskustelemaan rannalta löytyvän kulkurin kanssa. Salaisen palvelun agentti puolestaan painostaa kulkuria onkimaan tietoa Einsteinin kommunistisympatioista. Seuraa ajoittain hyvinkin kiinnostavaa dialogia ihmisarvosta ja ihmisen tekojen vaikutuksista.
Kari Heiskasen ohjaama esitys on kuitenkin kiusaannuttava, kiemurteluttava. Kulkuri (poissaolevalta vaikuttava Pekka Huotari) ja agentti (kimakka Joachim Wigelius) ovat kummallisia hahmoja. Ehkä heistä on tarkoituksella tehty vähämielisen oloisia klovneja, jotta Einstein vaikuttaisi fiksummalta?
Kokonaisuus on hirmuisen raskas jatkuvasti pyörivää pyöröä ja yksi yhteen lyötyjä dramaattisia äänitehosteita myöten. Näyttelijät jämähtelevät pakotettuihin asemiin. Älykäs ja filosofinen teksti ei mahdu hengittämään.
Onneksi Santeri Kinnunen saa pidettyä Einsteininsä kasassa muutamaa överiksi ohjattua hetkeä lukuunottamatta. Inhimillisyys, äly ja hieman surullinen huumori ovat roolityössä kauniisti sovussa. Olisin mielelläni nähnyt hänet vähän tasavahvemmassa seurassa.
Loppuun vielä yksi kysymys: La trahison d'Einstein kääntyy suoraan "Einsteinin petokseksi" (myös maan- tai valtiopetokseksi) ja hän moneen otteeseen tekstissäkin puhuu nimenomaan petoksesta, niin miksi ihmeessä esityksen nimi on Einsteinin rikos? Ihan vienosti vaan kysyn.
*****
Esitys 21.1.2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!