Teatteria televisiossa

Nyt kun olen nähnyt Tuntemattoman sotilaan tv-version, voin siitä ehkä hyvällä omalla tunnolla jotain sanoakin. Harmittaa, ettei ole ollut tilaisuutta nähdä esitystä paikan päällä. Mutta kuten sanottua, tv-versio on oma taiteellinen kokonaisuutensa, Mikko Kuparisen tulkinta Kristian Smedsin teoksesta. Onneksi Tutkivan teatterityön keskus tarjosi katseluun kotitelkkua isomman kankaan.

Koska esitystä on analysoitu niin monella eri foorumilla, en ajatellut sitä tässä tehdä. Enkä toimia kriitikkona. Sen sijaan ajattelin kertoa ihan vaan, että mistä tykkäsin.

Tykkäsin tv-ohjauksen monipuolisuudesta, siitä, että kyseessä ei ollut perinteinen taltiointi, jossa yritetään dokumentoida teatteriesitystä, mikä sinällään on mahdotonta ilman, että jotain todella olennaista katoaa. Tykkäsin siitä, miten esityksessä käytetty video- ja livevideotekniikka sulautui tv-ohjaukseen saumattomasti. Tykkäsin siitä, että sain katsoa myös katsojia. Tykkäsin Smedsin tavasta käyttää musiikkia, vimmaisesti ja tosissaan. Tykkäsin myös siitä, miten Smeds käytti metaforia niin vapautuneesti ilman mitään symboliikan painolastia, vaan ne olivat jotenkin kauhean konkreettisia. Pesukone oli pesukone, metafora teki siitä jotain muuta. Tykkäsin koiranäyttelemisestä. Tykkäsin esityksen huumorista.

En ole koskaan lukenut Tuntematonta sotilasta, Laineen elokuvan olen nähnyt osissa niin, että uskon nähneeni koko teoksen yhteensä, mutta en koskaan yhdeltä istumalta. Mollbergin versiota en ole koskaan edes halunnut katsoa. Niinpä minulla ei ole näihin henkilöhahmoihin mitään omaa suhdetta, ainoa kerta kun olen aiheeseen enemmän paneutunut, oli Helsingin Sanomien juttusarja taannoin. Siksi teoksen katsominen tänään oli aika paineetonta. Tuohtuneesta lehtikirjoittelustakin on jo sen verran aikaa, ettei se niin hirveästi vaikuttanut, vaikka kaikki muumit ja cp-vammat olikin tiedossa.

Mielestäni on hienoa, jos tämä Tutkivan teatterityön keskuksen hanke jatkuu näitä kahta nyt nähtävää pidemmälle (toinen on Klemolan Kohti kylmempää, josta kirjoitinkin taannoin). Toisaalta on myös eri kivaa, että Teema näyttää Holmbergin Seitsemän veljestä, joka oli lapsuusaikojeni ilo, siinä määrin jopa, että video, jolta tv-taltiointi löytyy, pantiin minulle katselukieltoon, ettei kuluisi ihan puhki. Toiset ne vaan piirrettyjä katsoivat, minä kansanteatteria. Tuttu lapsi siteerasi aikoinaan kaikki muumipiirretyt ulkoa, minä Turun kaupunginteatterin esityksen, vieläkin osaan. Ilmankos olen tällainen!