On mukavaa, että Tampereella on uusi ammattiteatteri. Ja mukavaa, että ensimmäinen juttu Kaikki se rakkaus mikä sinulle kuuluu oli hyvä. Pelkäsin vähän, että se ei olisi, mikä olisi ollut todella sääli, sillä tämä kaupunki kaipaa lisää ammattilaisryhmiä, jotka tekevät valtavirrasta poikkeavaa teatteria. Toisaalta nämä tekevät ihan sitä samaa kuin lukuisat paikalliset harrastajateatteritkin, nämä vaan saavat ammattilaisuuskortilla enemmän tukea, apurahoja ja sponsoreita.
Laatukysymykseen en tässä kohtaa ota kantaa muuten kuin sanomalla, että Siperian ensemble oli todella hyvä, ammattitaitoinen ja karismaattinen. Harrastajakentällä on usein vaikea saada kasaan yhtä tasalaatuista ryhmää, vaikka yksilötasolla löytyisikin ihan yhtä hyviä tekijöitä.
Koska teatteri mainostaa itseään sukupolviteatterina, odotin mielenkiinnolla ensimmäistä ensi-iltaa, että no, saanko nyt sitten saman sukupolven edustajana tästä jotain erityistä irti. Sain ja en saanut.
Olen aina ollut aika vastahankainen, kun tehdään ryhmäkirjoitteisia juttuja. Minulle ryhmäkirjoitteinen on tarkoittanut yleensä sitä, että joko a) ryhmä ei halua maksaa tekijänoikeuksia, ja siksi tehdään itse tai b) taustalla on joku elämää suurempi idea, jonka pohjalta ohjaaja/työryhmä haluaa tehdä elämää suuremman jutun. No joo...
Siperian tapauksessa ryhmä- ja aihelähtöisyys toimii ihan hyvin. 70-luvulla syntyneiden maailmankuva on sen verran laaja aihe, että siitä voi tulla monenlaista lopputulosta. Kun olin katsojana hyväksynyt sen, ettei näytelmässä ollut Juonta, vaan erilaisia juonia, jotka ovat syntyneet näyttelijöiden luomien hahmojen kohtaamisista, kykenin pikkuhiljaa kiinnostumaan niistä teeseistä, joita tekijät eteeni toivat.
Jäin kyllä useita väittämiä miettimään pidemmällekin. Onko meidän sukupolvi todella niin hukassa ja paniikissa kuin mitä näytelmässä väitettiin? Voin puhua vain omasta puolestani. Minä ainakin olen. Ammatillisesti olen vasta viimeaikoina tajunnut, mikä on oma alani. Tai ala nyt on ollut tiedossa kymmenen vuotta, tarkoitan sitä, mikä on oma paikkani sen sisällä. Muutenkin identiteettini alkaa vasta nyt löytää jonkinlaista pysyvyyttä.
Mutta, että hyvä että teatterikenttä vähän tässäkin kaupungissa uudistuu.
...
Tarkoitukseni oli kirjoittaa myös Anna Politkovskajasta ja Reko Lundanista, mutta taidan jättää sen tällä kertaa. Sanon vaan, että vihaksi pistää ja itkettää. Kumpikin asia erikseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!