27 kesäkuuta, 2015

Outouden janalla on tilaa kaikille

Joskus muinoin minulla ja silloisella puolisolla oli keittiön seinällä kaavio, jossa kahden sukupuolen sijaan oli esitelty muistaakseni 19 eri suku'puolta'. Määrittelyn suureita olivat mm. erilaiset kromosomiyhdistelmät, sisäiset sukurauhaset, sukuhormonit, ulkoiset sukuelimet sekä muut ulkoiset sukupuolen merkit kuten esimerkiksi rinnat/ei rintoja.

Tähän yhtälöön kun lisätään vielä henkilön sukupuoli- sekä seksuaali-identiteetit, jotka nekin ovat toisistaan riippumattomia sekä sukupuolen sosiaalinen esittäminen, on aika selvää, ettei kyseessä ole ihan yksinkertainen joko-tai-asia. Minun ei cis-sukupuolisena heteronaisena ole juuri tarvinnut kaapista tulla, mutta eipä minun tarinastani tehtyä monologia myöskään kukaan jonottaisi katsomaan. Tylsää kuultavaa olisi se. 

Tässä esimerkkinä normatiivisen naisen kaavio, johon aika lailla itseni osuttaisin, tosin lyhyttukkaisena olen jo ulkoisen sukupuolen esittämisen suhteen hieman enemmän androgyyniin kallellani kuin keskiverto nainen. Mutta se minusta. 

Juuso Kekkosen identiteettitarina Outo homo alkaa sen sijaan ei enempää tai vähempää kuin alkuräjähdyksestä ja Higgsin bosonista. Kolmessa tunnissa sotkamolais-ylöjärveläisestä pojasta, joka päättää elää elämänsä hyvien puolella, kuoriutuu monensorttisten käänteiden kautta omaan itseensä, seksielämäänsä ja ihmissuhteisiinsa tyytyväinen pervo aikuinen.

Outo homo on niitä esityksiä, joita on pitänyt käydä katsomassa jo vaikka kuinka kauan, mutta aina olen onnistunut ohjelmoimaan itseni johonkin muualle, kun esitys olisi ollut jossain lähellä. Helsinki Priden ohjelmistosta poimin tämänkin. Outo homo avaa mm. näkökulmaa transsukupuolisuuteen kumppanin näkökulmasta.

Tosin tarina Kekkosen tyttöystävästä, joka korjasi sukupuolensa mieheksi, on vain yksi lonkero varsin moneen suuntaan kurottuvasta monologista. Kekkonen asettaa estoitta naurunalaiseksi niin itsensä kuin kenet tai minkä tahansa muunkin. Se on hänelle luonteva tapa käsitellä vaikeita ja ahdistavia asioita, samalla tietenkin mainio lähtökohta viihdyttävälle esitykselle. Mikään ei ole pyhää.

Peittelemättömän, joskus jopa kiusallisen avoimeen monologiinsa Kekkonen kietoo myös melkoisen luennon verran tietoa esimerkiksi eri aikakausien tai yhteisöjen käsityksistä seksuaalisuudesta ja avioliitosta. Kun suuntana on polyamorinen, homosuhteessa oleva heterohko mies ja dominoiva sadisti, löytyy Kekkosen biografiasta käänne tai selitys jokaiselle leimalle, joskus luolamiehistä saakka ponnistaen.

Monologin dramaturginen rakenne toimii, vaikka rönsyä riittää, eikä uskomattomista sattumista ole pulaa. Taitavasti Kekkonen kuitenkin aina löytää sivupoluilta takaisin päätielle. Ja onhan maisemareitti usein se kiinnostavampi, jos nyt ei välttämättä nopein. Spontaanit karkailut salliva stand up -henkisyys pitää esiintyjänkin alati valppaana.

Outo homo on myös suoran poliittinen, ja muistuttaa, että vaikka kuinka asiat etenevät, on Suomessakin vielä valtavasti tekemistä. Avioliittolaki etenee, mutta esimerkiksi translaista löytyy edelleen suoranaisia ihmisoikeusloukkauksia. (Lisää tietoa esim. Amnestyn sivuilta.)

Kekkonen kiertää monologin nuorille suunnatulla versiolla myös kouluja. Jos Oudon homon nähtyään joku HLBT-identiteettiään pohtiva nuori on enemmän sinut itsensä kanssa, hienoa. Jos heteronuori esityksen jälkeen ymmärtää, ettei se heterouskaan ihan niin mustavalkoista ole ja sekin on ihan ok, aivan mahtavaa. Kaikki voittavat. 

*****

Esitys Helsingissä 26.6.2015

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...