Marko Järvikallaksen Äidin rakkaus on intensiivinen trilleri ja vinksahtanut kolmiodraama. Äidin ja pojan suhde ei ole terveellä pohjalla, eikä äidin uutta poikaystävää ole helppoa esitellä. Veri lentää lopulta.
Äidin lapseen kohdistama rakkaus näyttäytyy tuhoavana voimana, mustasukkaisuus johtaa koston kierteeseen. Ehkä olen paatunut, mutta teksti käänteineen tuntuu tutunoloiselta. Uskon, että myös Järvikallas on Martin McDonaghinsa, Tracy Lettsinsä ja Lars Noreninsa lukenut. Hyviä esikuvia toki kaikki.
Liisa Mustosen tarkasti ja rytmitajuisesti ohjaaman esityksen voima lepää sen sijaan nautinnollisessa näyttelijäntyössä. Kristiina Halttu ja Markus Järvenpää tuovat äiti-poika-suhteeseen viistoja ja hyytäviä sävyjä. Eero Aho pehmopoikakaverina luo tehokkaan kontrastin.
Omapohjan tilaratkaisu ja Paula Koivusen lavastus, Ilkka Niskasen niukka valaistus ja Maura Korhosen intensiivinen äänisuunnittelu tukevat näyttelijäntyötä.
Kahden katsomon välissä oleva intiimi näyttämö pakottaa näyttelijät vahvaan kontaktiin keskenään. Reunoilta heitä voi tarkkailla kuin kaloja akvaariossa tai rottia häkissä.
Nainen tuhon liikkeellepanevana voimana ruumiillistuu William Shakespearen Lady Macbethissä. Helsingin Shakespeare-tulkintojen ruuhkassa hänestä on ollut tarjolla kaksikin erilaista versiota Nukkehallituksen Lady Macbeth - Sano, kelpaisinko kuninkaaksi? - sekä Kansallisteatterin Macbeth -esityksissä.
Kummassakin tapauksessa mieleeni palaa erityisesti Ladyn puvustus. Elina Lajusen ohjaamassa, yhdessä Heidi Maarasen kanssa visualisoimassa nukketeatteriesityksessä Reetta Honkakosken esittämä Lady Macbeth pukeutuu tartaaniin, toinen korkokenkä on jalan sijasta päähineenä kuin korostamassa hänen hulluuttaan. Kansallisteatterissa Tarja Simone pukee Katariina Kaitueen myrkylliseen keltaiseen, monarkkiperhosten koristama iltapuku on häkellyttävän kaunis ja kaamea samalla kertaa.
Esityksissä on paljon muutakin yhteistä, eikä välttämättä hyvässä mielessä. Kumpikin sortuu samaan perusongelmaan, tavaraa on yksinkertaisesti liikaa yhteen esitykseen. Tuntuu, että teoksiin on ladattu KAIKKI ideat, jolloin ne menevät hukkaan runsaudessa.
Nukkehallituksen esitys pysyy reilun tunnin mittaisena vielä siedettävänä, mutta Janne Reinikaisen ohjaus Kansallisteatterin suurella näyttämöllä on kolmetuntinen sekasotku, joka onnistuu kaikessa monimediaisuudessaan olemaan silti pitkäveteinen ja teennäinen.
Nukkehallituksen esitys pysyy reilun tunnin mittaisena vielä siedettävänä, mutta Janne Reinikaisen ohjaus Kansallisteatterin suurella näyttämöllä on kolmetuntinen sekasotku, joka onnistuu kaikessa monimediaisuudessaan olemaan silti pitkäveteinen ja teennäinen.
Kummankin teoksen parasta antia on musiikki. Nukkehallituksen Lady Macbethissä Iikka Kotaja ja Sara Puljula soittavat ja laulavat rouheasti. Kansallisteatterissa multi-instrumentalisti Joakim "Jusu" Berghäll tulkitsee Timo Hietalan kiinnostavia äänimaailmoja.
Joskus vähemmän on enemmän ja tästä hyvä esimerkki on Äidin rakkaus, joka keskittyy olennaiseen roiskimatta epämääräisesti joka suuntaan.
******
Suomen Kansallisteatteri: Äidin rakkaus
Kantaesitys Omapohjassa 15.3.2017
Nukkehallitus: Lady Macbeth - Sano, kelpaisinko kuninkaaksi?
Kantaesitys WHS Teatteri Unionissa 23.2.2017
Suomen Kansallisteatteri: Macbeth
Esitys suurella näyttämöllä 16.3.2017
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!