Konttorissa rytisee edelleen

Kävin 3,5 vuotta sitten Edinburgh Fringessä katsomassa silloisen Neander Theaterin, sittemmin The Kristján Ingimarsson Companyksi nimensä muuttaneen ryhmän esityksen BLAM! Kolmannen päivän kolmantena esityksenä, kahden sirkusesityksen jälkeenkin se toimi hienosti. Jos kiinnostaa, mitä siitä silloin kirjoitin, klikkaa tänne.

Esitys on kiertänyt maailmaa Fringestä lähtien, Suomessakin se on nähty jo pari vuotta sitten Teatterikesässä. En silloin mennyt, mutta nyt kun esitys vierailee Aleksanterin Teatterissa Cirkon tuottamana, arvelin, että voisihan tuon katsoa uudelleen. 

Minulla on ristiriitainen asenne esitysten uudelleen katsomiseen. Oikein kovasti kolahtanutta en uskalla mennä katsomaan, kun pelottaa, että se ei toisella kerralla tunnukaan yhtä hyvältä. Toisaalta joskus esityksen uudelleen katsominen avaakin sitä ihan uudella tavalla.

Tässä nyt ei ollut niin hirveän suurta pelkoa, että kallisarvoinen tunnemuisto romuttuisi, kyseessä on kuitenkin fyysistä komediaa, akrobatiaa ja stunt-temppuja yhdistävä äijäräiskintä, konttorirottien toimintafantasia. Lähinnä mietin, että kun temppujen yllätysmomentti puuttuu, imaiseeko esitys silti mukaansa.

Kyllä ja ei. Uudelleen katsoessa esityksen dramaturgiset ongelmat nousivat esiin. Edellisellä kerralla ei ehtinyt nauraa yhtä temppua loppuun, kun seuraava jo iski. Tiivistämisen ja leikkaamisenkin varaa olisi, eikä esitys oikein meinaa millään loppua. Edellisessä näytöksessä yksi esiintyjistä sai päähänsä sellaisen vekin, että esitys piti keskeyttää. HS:n mukaan se ei haitannut.

Mutta kyllä se myös edelleen nauratti, jos kohta ei ihan yhtä hysteerisesti. Tällä kertaa poimin enemmän pieniä yksityiskohtia, taustalla olevien hahmojen reaktioita ja leffabongailin antaumuksella. Toisaalta överiäijäily alkoi myös vähän kyllästyttää.

Vaikka ei harmitakaan, että kävin katsomassa esityksen uudestaan, niin ehkä kuitenkin olisin voinut pitää ihan vain sen ensimmäisen muiston, jossa nauru ei meinannut loppua koko aikana.

*****

The Kristján Ingimarsson Company: BLAM!

Esitys Aleksanterin Teatterissa 20.1.2017

Kehojen meditatiivinen virtaus tilassa

Tänä vuonna oma esittävän taiteen kauteni alkoi tanssilla ja Zodiakin tuottamalla ruotsalaisen Cullberg-baletin vierailulla Kansallisteatterissa. En haluaisi tulkita Deborah Hayn teosta Figure a Sea liian kirjaimellisesti, mutta 17 tanssijan liike ja suhde tilaan assosioi mieleeni veden mukana lillivää levää ja merenpohjassa hitaasti liikkuvaa hiekkaa.

Laurie Anderssonin musiikin kanssa äänimaailmaa hallitsee paljaiden jalkojen narske tanssimattoa vasten. Pysähtyneisyys ja virtaus vaihtelee kehoissa.

Minna Tiikkaisen valosuunnittelu on valkoista valoa valkoisella pinnalla, sävyjen muutokset ja heijastukset ovat vähäeleisiä. Ajoittain tanssijat muuttuvat installaatioksi tai patsaiksi jatkuvan liikkeen keskelle.

Teoksessa yhdistyvät tarkasti artikuloidut, mutta höyhenenkeveiltä vaikuttavat nivelten liikkeet rentoon ja meditatiiviseen tilassa olemiseen. Usein kaksi tai useampi tanssija pysähtyy pitkään intiimiin syleilyyn tai kosketukseen. Tanssi laajenee myös näyttämön ulkopuolelle ja tuntuu jatkuvan loputtomiin myös teatterin syvyyksiin. 

Valtavasta ensemblestä tunnistan vain suomalaisen Vera Nevanlinnan, muuten tanssijat näyttäytyvät minulle ennemminkin ryhmänä kuin yksilöinä. Marita Tjärnströmin puvustus korostaa tätä, kaikki ovat shortseissaan hieman erilaisia, mutta kuitenkin samanlaisia.

Kun liike on elävää, jokainen tanssija tekee jotakin omaa Hayn valppaaseen läsnäoloon ja keholliseen havainnointiin perustuvassa koreografiassa, tuntuu sekunnin unisono valtavan vaikuttavalta.

Figure a Sea jättää minut kevyeen, mutta tietoiseen, ympäristöäni ja kehoani havainnoivaan tilaan, joka ei haihdu ihan heti teatterin ovesta poistuessa.

*****

Cullberg-baletti: Figure a Sea
Esitys Kansallisteatterin Suurella näyttämöllä 14.1.2017