Äiti ja tytär pakenevat jotakin tuntematonta uhkaa, ehkä maailmanloppua ja päätyvät puimaan suhdettaan vessanpöntön äärellä. Siinäpä tiivistetysti Liisa Mustosen kirjoittaman ja ohjaaman Äidin pikku perkeleen lähtökohta.
Äiti-tytär-suhde lienee yhä yksi taiteen ja teatterin arkkimotiiveista, mutta mitään erityisen omaperäistä sanottavaa ei esityksellä tätä ulkoista asetelmaa lukuunottamatta oikeastaan ole.
Näytelmässä vuorottelevat vessassa kuin kiirastulessa kuiskaten käydyt pohdinnat sekä kipeät kohtaukset menneisyydestä. Äiti manipuloi, tytär kapinoi.
Näetkö sä mut, kysyy tytär. Etkö voisi vihata vähän vähemmän, olisi helpompaa, kysyy puolestaan äiti. Symbolista äidinmurhaa tehdään milloin milläkin miimisellä aseella.
Tellervo Syrjäkarin tyylikkään mustavalkoharmaa lavastus ja pukusuunnittelu, Luca Sirviön raaka valosuunnittelu ja Maura Korhosen yllätyksellinen äänisuunnittelu tukevat Mustosen ohjausta, jota Tarja Heinula ja Elina Hietala toteuttavat millintarkoin leikkauksin.
Pieteetillä rakennetusta esityksestä jää kuitenkin vahvasti sormiharjoitelman, etydin maku. Kokonaisuus on viilattu viimeisen päälle esteettisesti, mutta sisällön kustannuksella.
Tunnin mittaisena näyttämönovellina ja tragikoomisena suupalana Äidin pikku perkele vielä toimiikin, pidempää tai syvempää tarkastelua se ei ehkä kestäisi.
*****
Teatteri Takomo: Äidin pikku perkele
Esitys 12.12.2015
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!