Iida Vanttajan ohjaama ja Antti Kaskin kanssa käsikirjoittama nukketeatteriesitys aikuisille, Kohtauspaikkoja kadonneille on myös Vanttajan 25-vuotisjuhlateos. Nuket ja lavastus ovat niin ikään Vanttajan, joka myös esiintyy Mila Nirhamon ja Maria-Elina Koivulan kanssa.
Synkänsorttinen teos puhuu yksinäisyydestä ja syrjäytymisestä. Ihailen esityksessä käytettäviä erilaisia nukketekniikoita marionetista kahden liikuteltavaan ihmisen kokoiseen nukkeen.
Kokonaisuus on kuitenkin dramaturgisesti kovin epätasainen. Joukossa on toimivia ja vähemmän toimivia episodeja. Kohtaukset nivoo yhteen kehyskertomus Seilin saarelle eristetystä naisesta, joka lähettää tarinansa paperilaivoina maailmalle.
Mies kuuntelee ääniä asuntonsa ulkopuolelta, mutta ei pysty itse lähtemään, vaan valuu hiekkana unohduksiin. Nuori nainen uupuu kesken jouluostosten ja muuttuu kimaltavaksi kalaksi.
Puhuttelevimmaksi koen vanhan naisen viimeiset illan jäähyväiskirjeineen ja puuterin tupsutuksineen. Kasvojen uurteissa on koko elämä.
Lopuksi siirrytään julkista palvelua tehostavaan, työttömiä aktivoivaan ja pois silmistä siivoavaan Hylky-projektiin. Kaikkien alojen virkailija virasto konkreettisesti päässään on mainio idea, jos kohta itse kohtauksen dialogi onkin hieman kömpelöä. Vähemmän sanoja riittäisi, kun nuket ovat niin ilmeikkäitä ja niitä liikuttavat näyttelijä taitavia.
Vaikka Vanttaja toteaa juhlanäytöksen kiitospuheessa, että esityksessä laulaminen on omien rajojen ylittämistä, niin ehkä kyseisen kohtauksen olisi voinut toteuttaa toisin. Taito ei riitä ja vähän kiusaannuttava numero hämärtää turhaan muuten koskettavan ja syvästi myötätuntoisen esityksen lähtötunnelmaa.
*****
Vanttaja - Kaski: Kohtauspaikkoja kadonneille
Esitys Kansallisteatterin Omapohjassa 10.12.2016
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!