David Ivesin Venus turkiksissa -näytelmä on kerrosta kerroksen päällä. Lähtökohtana on Leopold von Sacher-Masochin romaani Venus im Pelz vuodelta 1870, josta näytelmän kirjailija-ohjaaja Thomas on tehnyt näyttämösovituksen Venus turkiksissa, jonka koe-esiintymiset ovat puolestaan juuri loppuneet tuloksettomina.
Kaatosateesta sisään tuntitolkulla myöhässä purskahtaa hössöttävä Vanda, josta kuitenkin kuoriutuu yläluokkainen kreivitär, kun koe-esiintyminen alkaa. Aina vain intiimimmäksi käyvän koe-esiintymisen aikana Thomas ja Vanda sekä esittämänsä roolit alkavat sulautua, eikä lopulta ole enää selvää, kuka tilannetta vie, mihin suuntaan ja miksi.
"Siis täähän on SM-pornoo tää näytelmä", toteaa Vanda, mutta Thomas näkee päähenkilö Severin von Kusiemskin halun alistua naiselle huomattavasti monisyisemmin. Leopold von Sacher-Masoch on sadomasokismin alistuvan jälkiosan isä juuri Venus im Pelz -romaanin myötä, dominoiva alkupuoli on nimetty markiisi de Saden mukaan.
Venus turkiksissa keskittyy useammalla tasollaan miesmasokistin unelmaan olla naisen orja. Mutta toisin kuin pahoinpitelyssä, SM-leikeissä kyse on luottamuksesta ja valta on viime kädessä aina alistujalla. (Tämä näin pikaisesti banalisoiden.) Näytelmässä valtasuhteet eivät kuitenkaan ole lainkaan selviä tai ennalta sovittuja.
Hilkka-Liisa Iivanaisen ohjaamaa esitystä markkinoidaan määritelmällä "mielikuvitusta kutitteleva komedia, joka tiivistyy aistilliseksi trilleriksi." Komedia se kyllä on, se ei jää epäselväksi, mutta aistillinen trilleri on katsojan silmässä. Eroottisesta jännitteestä enemmänkin puhutaan kuin lopulta näytetään.
Armi Toivasen tulkinta Vandasta on hyvin komediallinen, ja siksi hahmo jää aika pinnalliseksi. Koska hän kuitenkin lopulta vie, haluaisin nähdä häivähdyksen ajatusta bimbohahmon alta. Ratkaiseva käänne jää pohjustamatta. Sampo Sarkola taas pyrkii Thomasina näyttelemään enemmän sitä trilleripuolta, mutta painostavat katseet jäävät ilmaan.
Ääni- ja valosuunnittelu on voimakkaan efektivetoista ja hätkäyttämään pyrkivää. Minua se alkaa pidemmän päälle kyllästyttää, kun tuntuu, että näyttelijöiden on taisteltava efektien kanssa sen sijaan, että niistä saisi tukea. Intensiteetin pienennys tehostepuolella voisi tehostaa intensiteettiä näyttelijöiden välillä.
Kysymyksiä esitys kyllä nostattaa. Miksi joku haluaa tulla alistetuksi ja nöyryytetyksi, miksi joku toinen puolestaan alistaa ja nöyryyttää? Miksi joku käyttää toisen alistumisen tarvetta oman kostonsa välineenä? Eikös se kosto silloin mene vähän niinkuin ohi, kun toinen kuitenkin pohjimmiltaan nauttii siitä?
Kela on monimutkainen ja kirjailija sekoittaa sitä näytelmässä tahallaan samalla, kun kietoo dominoitava-dominoija-suhteeseen sukupuolten välisen tasa-arvon kysymyksiä. Toisaalta ratkaisu voisi tuoda syvyyttä näytelmään, mutta jo valmiiksi kerrosteisessa näytelmä-näytelmässä-rakenteessa temaattinen lomittuminen muuttuu lopulta sekavaksi.
*****
Esitys 20.4.2016
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!