Tämän vuoden todennäköisesti viimeisiä näkemiäni esityksiä oli Juha Valkeapään sooloteos Juha Valkeapää 50 yrs, joka sai ensi-iltansa Baltic Circle -festivaalilla marraskuussa. Itse kävin katsomassa esityksen festivaalin jälkeen.
Edellinen Valkeapäältä näkemäni esitys Executed Stories oli luento kuolemaantuomituista ja erilaisista teloitustavoista. Karmea aihe suli lämpimäksi esitykseksi ja oli minulle viime vuoden Baltic Circlen kiinnostavin kokemus. Tämä mielessäni (ja vahvasti suositeltuna) lähdin katsomaan uutta esitystä.
Esitys tapahtui Valkeapään kotona, tusinalle katsojalle kerrallaan. Aiheena tällä kertaa olivat rakkaus, rakastuminen, odottaminen, kaipaus. Ei ihan pieniä asioita. Faktinen ja fiktiivinen Juha Valkeapää sekoittuivat esityksessä rattoisasti. Adelen vahvojen kappaleiden kautta viisikymppinen mies luotasi omaa rakkaushistoriaansa, odottaen samaan aikaan Skype auki rakastettunsa yhteydenottoa. Runoja, metaforia eläin- ja kasvikunnasta, äänitaidetta, laulua, tanssia. Kaunista, rumaa, huvittavaa, traagista.
Olin asettanut itseni alttiiksi ja halusin koskettua, miettiä omaa suhdettani aiheeseen, omia suhteitani. Niin kävikin esityksen alkupuolella, mutta mitä pidemmälle esitys jatkui ja mitä vähemmän esitykselliseksi se muuttui synttärikakun äärellä jutustellessa, sitä vähemmän minua kiinnosti. En osannut ottautua muiden katsojien avaamiin keskusteluihin. Uuvutti. Esityksen loputtua katsoin kelloa: esitys oli kestänyt kaksi tuntia, ilmoitetun 1 tunnin ja 20 minuutin sijaan. Ilmankos tuntui pitkältä.
Toisaalta olin ihan hirmuisen viehättynyt Valkeapään lempeästä ja naiivistakin tavasta olla läsnä, toisaalta tämmöistä draamankaari-ihmistä alkoi harmittaa se, että alun perin tosi mietityltä ja silti rennolta ja improvisoidulta tuntunut esitys muuttuikin loppua kohti hajanaiseksi ja jotenkin kiusaantuneeksi. Tai sitten vain itse kiusaannuin, mistäpä sen tietää.
******
Esitys 7.12.2014
