Kerjäläisbisnes on monikansallinen rahasampo. Romanialaisen Vatanescun sisko jää ihmiskauppiaan kyydistä Keski-Euroopan naismarkkinoilla, miehen oma työpiste löytyy polviltaan Makkaratalon nurkalta. Kun Vatanescu lipeää rivistä, ei menneisyys päästä irti.
Vatanescun polku risteää citykanin kanssa ja yhdessä tuumin matkaavat he kohti pohjoisen laajoja marjamättäitä, joissa kultainen lakka tarjoaa oikotien äärettömiin rikkauksiin.
Tuomas Kyrön romaaniin perustuva Kerjäläinen ja jänis kumartaa syvään Arto Paasilinnan Jäniksen vuodelle. Tällä kertaa Kyrön huumori on Mielensäpahoittajaa kitkerämpää ja surullisempaa.
Snoopi Sirenin ohjaaman esityksen tyylilaji leikittelee melkeinpä lastennäytelmän keinoilla. Pahvikulissit, naivistiset projisoinnit, runsaasti tyypitellyt sivuhenkilöt ja hyväntahtoinen päähenkilö tekevät karusta maailmankuvasta jotenkin helpommin vastaanotettavan.
Mutta siinä, missä Kyrö piirtää ihmiset pienten ja terävien yksityiskohtien kautta, vie Sirenin ohjaus niitä vahvemmin karikatyyreiksi läskipukuineen.
Vatanescu (hienovaraisesti roolia rakentava Juha-Matti Koskela) on lapsenkaltainen, iäti toiveikas ja uskoo aina parasta kanssaihmisistä. Hymy on leveä silloinkin, kun ollaan in deep shit. Ahkerasti hän yrittää koota pimeistä hommista edes sen verran rahaa, että kotona odottava poika saisi nappulakengät, nuo unelman käsinkosketeltavat symbolit.
Vaikka maailma heittää kapulaa rattaisiin, löytyy matkan varrelta sielunkumppaneita, ehkä rakkauskin.
Kaupunki ei Vatanescua ja kania sulata. Edes terveyskeskuksen tädillä, joka muuten haluaa silittää pois pahan olon, ei riitä empatiaa eläimille. Vasta pohjoisesta löytyy samanhenkistä väkeä, läheisimpänä Emmi Kaislakarin herkästi hahmoteltu, elämän ehtoopuolella oleva Harri Pykström.
Kaislakari, Laura Alajääski ja Jaana Oravisto urakoivat Vatanescun kohtaamat kansalaiset, joista muutkin Kaislakarin mieshahmot jäävät herkullisina mieleen.
Ironista kyllä, naisroolit jäävät kautta linjan köykäisemmiksi, ellei sellaiseksi lasketa varsin feminiinistä ja ilmeettömyydessään paljon ilmaisevaa citykania, joka on luonnossa vielä enemmän hukassa kuin etelän mies.
Kun Vatanescu lopulta kesytetään positiivisen populismin puolueen keulakuvaksi ja luokkaretki pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon alkaa, hyytyy viimein hymykin. Tässä vaiheessa jouhevasti edennyt esitys kuitenkin alkaa tuntua jo hieman pitkältä. Ehkä samaa kärsimättömyyttä kokee kesytetty Vatanescukin.
*****
Tampereen Työväen Teatteri: Kerjäläinen ja jänis
Ensi-ilta 21.1.2014, arvio julkaistu Hämeen Sanomissa 23.1.2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Arvostan omalla nimellä kommentointia!