06 tammikuuta, 2014

Teatteria leffassa, täh

Avasin teatterivuoden käymällä elokuvissa. Kyseessä oli taltiointi brittiläisen National Theatren esityksestä Frankenstein. Finnkinon tarjoamassa NT Live -ohjelmistossa näytetään teatteriesityksiä elokuvateatterissa, osa esityksistä on suoria lähetyksiä, ulkomailla käsittääkseni yleensä jälkilähetyksiä. En ole aikaisemmin käynyt näissä tai muissakaan Finnkinon tarjoamissa teatteri-, ooppera- tai balettiesityksissä, formaatti on aina tuntunut aika vieraalta. Jossakin höyräyksessä päätin kuitenkin antaa sille mahdollisuuden, vaikka 25 euron lipunhinta aika suolaiselta tuntuikin.

Frankenstein on Nick Dearin sovitus Mary Shelleyn romaanista, ensi-iltansa tämä Danny Boylen ohjaama esitys sai helmikuussa 2011, esitettiin elokuvissa tuoreeltaan maaliskuussa 2011, uudestaan kesällä ja joulukuussa 2012 ja on nyt sitten neljännellä kierroksellaan. Tohtori Frankensteinin ja hänen nimettömän luomuksensa rooleissa vuorottelivat Jonny Lee Miller ja Benedict Cumberbatch, nyt nähdyssä taltioinnissa juuri tässä järjestyksessä. 

Näytelmä on jaettu kahteen osaan, ensimmäinen nähdään olion näkökulmasta. Cumberbatchin esittämänä hahmo on groteski, mutta inhimillinen ja lapsenkaltainen. Olion syntymä on lähes kiusaannuttavan pitkä episodi, tämän jälkeen Boyle törmäyttää sen aika kivalla tavalla erilaisiin maailman ihmeisiin, kuten sateeseen tai ruohoon. Esitys pääsee kuitenkin kunnolla vauhtiin vasta reilun vartin jälkeen, kun olio kohtaa sokean miehen, joka ei pelkää häntä ja sosialisaatio ja sivistäminen voi alkaa. Pikkuhiljaa olio oppii puhumaan ja lukemaan. Vanhuksen mukaan kukaan ei ole syntymässään paha, vaan ympäristö muokkaa meidät. Oliokin on puhdas kangas, sen kohtaamat vääryydet tekevät siitä kostonhimoisen.

Toisessa osassa näkökulmahenkilöksi muuttuu Frankenstein. Olio pyytää itselleen puolisoa, eikä Frankenstein voi vastustaa kiusausta päästä jälleen jumalahommiin. Hän muuttaa kuitenkin loppumetreillä mielensä ja tappaa naisolion, mikä on oliolle viimeinen niitti (hehheh). Hääyönä olio raiskaa ja tappaa Frankensteinin morsiamen. Lopulta Frankenstein jahtaa oliotaan kohti pohjoisnapaa. The End.

Millainen tämä sitten oli katsomiskokemuksena? Ei niin omituinen kuin odotin. Kuvaus ja leikkaus toimivat mainiosti, ja suurimman osan ajasta näytteleminenkin kesti lähikuvaa. Kameroiden määrä mahdollisti mielenkiintoisia kuvakulmia, sellaisiakin, joita teatterikatsojan on mahdotonta kokea, kuten vaikkapa suoraan ylhäältä. Boylen ohjaus oli aika epätasaista, osa kohtauksista toimi mainiosti, mutta välillä tarjolla oli aika köykäistä kamaa. Näyttämökoneistoaan hän kyllä käytti todella hienosti (no, ohjasihan Boyle Lontoon olympialaisten avajaiset, että ehkä tämä oli harjoittelua sitä varten). 

Cumberbatchin olio oli parhaimmillaan herkkä ja riipaiseva, ajoittain kuitenkin myös todella ahdistavan ylinäytelty. Millerin Frankenstein jäi kaukaisemmaksi, koska häneen ei oikeastaan ollut lainkaan aikaa tutustua. Näkulma vain yhtäkkiä siirtyi Frankensteiniin, eikä hänen motiivejaan oikein avattu. Mielenkiintoista olisi toki ollut nähdä molemmat versiot, olisi ehkä selvinnyt, oliko läheisyyden ja etäisyyden tunne kiinni dramaturgiasta vai näyttelijäntyöstä.

Kantsiiko sitä sitten mennä katsomaan teatteria elokuviin? Enpä tiedä. Saa olla kyllä aika tosi kiinnostava esitys ja tekijät, että uudestaan menisin, mahdottomana en toki pidä. Taltioinnista tulee kuitenkin aina vähän valju olo, ei se liveteatterin veroista ole, tietenkään. Mutta onhan tämä toki mahdollisuus nähdä esityksiä, joita muuten ei välttämättä olisi mitään saumaa nähdä. Suolaisesta lipunhinnastaan huolimatta halvempaa kuin Lontoon matka.

*****

Taltiointi maaliskuulta 2011, esitetty elokuvateatteri Plevnassa 6.1.2014.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...