/.../ En tiedä, onko syy minussa vai missä, mutta kaikki alkuvuodesta näkemäni esitykset Tampereen isoissa taloissa ovat olleet jotenkin laimeita. Ei siellä varsinaisesti ole huonoja juttuja ollut kuin yksi, mutta mistään ei ole oikein jäänyt käteen mitään ihmeellistä. Paitsi että Juha Rosman ohjaama Oikoteitä yllätti rakenteellisilla ratkaisuillaan ja toimi eräänlaisena oppituntina, että "ai, näinkin voi tehdä". Näytelmän rakenteessa oli jo itsessään paljon haasteita, simultaanisuutta ja aikatasojen sekoittumista. Lisäksi elokuvia enemmän ohjannut ohjaaja käytti paljon sellaista, mitä ei monikaan teatterissa kokemuksensa kerännyt uskalla tai osaa käyttää. En ainakaan itse ole nähnyt bullet timen hyödyntämistä teatterissa. Ei tietenkään oikeasti, mutta efekti oli aika näyttävä. Tosin näytelmän loppuun laitetut lopputekstit olivat vähän kornit...
/.../
Edit 2013: poistettu henk. koht. elämän ruotiminen.
