08 lokakuuta, 2016

Outojen eläintila

Ei kannata kuvitella, että Ryhmäteatterin Farmi - Orwellin eläinidylli olisi sovitus Eläinten vallankumouksesta. Tässä tarinassa riistävää ihmistä vastaan nousseet eläimet ovat enää historian havinaa, kohottava satu, jota kerrotaan joka aamu ja jonka kaikki osaavat ulkoa.

George Orwellin luomaa maailmaa ja tätä nykyistä on yhteen ajatushautonut nelikko Sinna Virtanen, Linda Wallgren, Juha Hurme ja Henriikka Tavi. Virtanen ja Wallgren ovat ohjanneet ja tuottaneet tekstin yhdessä näyttelijöiden kanssa. Kollektiivisesti toteutettu esitys väistää yhtä totuutta ja selkeää väittämää.

Vallankumous on ollut ja mennyt jo sukupolvia sitten, jäljelle jääneet ovat ihmistyneitä eläimiä - tai eläimenkaltaisia ihmisiä, eroa ei enää näe - , jotka hieman pöllämystyneinä kaipaavat tuohon sankareiden aikaan, jolloin vielä oli voimaa astua epäkohtia vastaan. Nyt arki toistuu aina samanlaisena, konfliktit ovat enää pinnan alla eikä unelmia oikein osata unelmoida.

Edelleen vallankahvassa on possu (Tiina Weckström), valistunut yksinvaltias. Ihmisen valta eläimeen, eläimen valta toiseen eläimeen ei ole alistavaa, mutta epäselväksi se ei jää. Muita palvelevaa lammasta (Joel Mäkinen) nolostuttaa oma porvarillisuus. Itsekäs kana (Joanna Haartti) pyrkii yhteyteen toisten kanssa, mutta kömpelöt lähestymisyritykset jäävät vaille täyttymystään. 

Maailman pienin hevonen (Milla-Mari Pylkkänen) keskittyy kauniina olemiseen, kun taas kissaa (Samuli Niittymäki) vaivaa silkka synkkyys. Kaikille tulee aika helposti paha mieli, mutta onneksi asiat aina puhutaan selviksi. Jos ei keskenään, niin sitten suuren tuntemattoman, yleisön kanssa.

Esityksen voima on sen hykerryttävässä näyttelijäntyössä sekä lavastaja Kaisu Koposen, pukusuunnittelija Ninja Pasasen sekä valo- ja videosuunnittelija Ville Mäkelän luomassa sopivasti oudossa estetiikassa. 

Tuomas Skopan musiikki ja Jussi Kärkkäisen äänisuunnittelu täydentävä unen logiikalla toimivan maailman. Näyttelijöiden musikaalisuuden myötä rakentuu poikkeuksellisen vaikuttavia hetkiä. 

Farmi ammentaa tekijöidensä hämmennyksestä ja turhautumisesta maailmantilaa ja kokemukseen perustumatonta nostalgiaa kohtaan. Se on vahvasti ajassaan kiinni, mutta silti jossakin läpipäästämättömässä kuplassa kelluva. 

Esitys ei tyhjennä valtavaa aihettaan, mutta saisi viedä outoutensa pidemmällekin. 

*****

Kantaesitys 6.10.2016, arvio julkaistu Hämeen Sanomissa 8.10.2016

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...