02 tammikuuta, 2016

Summa summarum 2015

Vuonna 2015 tuli katsottua ihan kauhean paljon kaikkea. Esityksiä kertyi yhteensä 163, joista 77 teatteriksi, 56 tanssiksi ja 19 sirkukseksi määriteltävää. Puhtaasti esitystaiteeksi voisi laskea 7 esitystä, mutta raja sen ja muiden lajien välillä on usein aika vaikea vetää ja erityisesti tanssiesitysten kohdalla toisen ruksin voisi laittaa juuri esitystaide-sarakkeeseen (Kyllä. Minulla on excel-taulukko.) Melkein puolet esityksistä tuli katsottua jollakin vuoden 15 festivaalista. Lähes kaikesta näkemästäni kirjoitin jotakin blogiinkin.

Ensimmäiset sata esitystä näin jo ennen juhannusta. Tällainen tahti oli mahdollista ainoastaan siksi, että alkuvuoden olin vailla päivätöitä, niinpä esityksissä oli aikaa käydä ja niistä kirjoittaa lähes rajattomasti. Kevätkaudella piti vielä junantuomana ottaa kiinni Helsingin tarjonnasta, joten ensi-iltojen lisäksi kalenterissa oli paljon myös jo aikaisemmin ohjelmistoon tullutta.

Heinäkuun lomailin paria kesäteatteriesitystä lukuunottamatta, elokuussa olikin sitten hillitön festivaaliputki, kun peräkkäin ja päällekäin osuivat URB, Teatterikesä, Circus Ruska Festival, Stage sekä Lòkal ja RDF Reykjavikissa. Elokuussa esityksiä tuli nähtyä lähes kolmekymmentä, usein monta päivässä. 

Syyskaudella päivätöiden ja opiskelujen uudelleen aloittaminen kutisti vapaa-aikaa normaali-ihmisen tasolle, joten katsomistahtikin hidastui. Syksyllä jätin myös herkemmin kirjoittamatta, jos tekstiä ei alkanut irrota, enkä kokenut tarvetta puristaa väkisin sisältöä blogiin. Kun tulihan sitä puristamattakin.

Näin erityisesti alkuvuonna valtavasti tanssia, mutta aika vähän sellaisia esityksiä, jotka olisivat minua ihan hirveästi innostaneet. Jo syyskaudella vähensin tanssista kirjoittamista, enkä varmaankaan tule sitä ihan äkkiä lisäämään. Pääsarkani kun on nykyään nykytanssiryhmän toiminnanjohtajana, saa vapaa-ajalla tanssista kirjoittaminen jäädä työ- ja mentaalihygienisistä syistä ainakin toistaiseksi vähemmälle. Toki kirjoitan, jos joku esitys sitä erityisesti vaatii.

Tanssiesityksistä mieleen jäivät kiinnostavina erityisesti Tero Saarisen Morphed ja Teatteri Jurkan ja Radio Helsingin Taideakatemia, ensin radiosta ja sitten livenä

Sirkustakin tuli katsottua poikkeuksellisen paljon ja kirjoitin mm. Sylvi-lehteen artikkelin Cirko-festivaalin nais- ja mieskuvista. Sirkusesitysten kiinnostavimmat tänä vuonna olivat minulle Ilona Jäntin soolot Namesake ja Gangewifre (em. Sylvi-jutun lopussa).

Teatterikriitikkohan minä kuitenkin pohjimmiltani olen ja sitä laatua oli kaikesta nähdystä melkein puolet. Kolusin Helsingin teattereita systemaattisesti, mutta muuallakin tuli käytyä. Pääasiassa näin paljon hyvää, vain muutama esitys oli ihan täydellinen pettymys. Joistakin toisaalta piti jo listaa läpikäydessäni oikein erityisesti muistella, että mikäs tämä olikaan. 

Valtavasta laarista jäävät myöhemmin lämmöllä muisteltavaksi ainakin PohjallaJotain toistaOikeusjuttuI Hired a Contract KillerMinun PalestiinaniKeuhkot ja Tabu. (Lukiessa voi muuten pelata myös aika hyvin kriitikon maneerit -bingoa! Kerää koko sarja!)

Huh.

Melkoista ylensyöntiä koko vuosi 2015, mutta kyllä kannatti!

2 kommenttia:

  1. Komea katsomisluku, itsellä jäi reilusti sadan alle viime vuonna. Sirkusta ja tanssia olisin voinut katsoa enemmänkin, ehkä tänä vuonna osaan etsiytyä. Mainitsemistasi teatteriesityksistä Pohjalla ja Minun Palestiinani vaikuttivat myös kovasti, Keuhkot menen vihdoin maaliskuussa katsomaan.

    VastaaPoista
  2. Ei onnistu ihan joka vuosi tällainen setti, ainakaan kokopäivätöissä muissa hommissa ollen. Enkä muutenkaa ehkä suosittelisi jatkuvasti tuollaista tahtia, tulee puutumus niin istuma- kuin ajattelulihaksiinkin helposti.

    VastaaPoista

Arvostan omalla nimellä kommentointia!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...